Kirjastojen sulkeminen oli tänä keväänä yksi lukuisista ihmisten arkeen vaikuttaneista rajoituksista. Aluehallintoviraston tekemän selvityksen mukaan kirjastotilojen merkitys korostui, kun fyysisten kirjojen lainaaminen ja kirjastossa käyminen ei ollut mahdollista tavalliseen tapaan. Kyseessä on kuntalaisten peruspalvelu.
Myös Puolangalla kirjastokäyntejä kaivattiin poikkeustilan aikana, Puolangan kirjaston kirjastovirkailija Pirjo Hyttinen kertoo. Kirjastot saivat avata ovensa asiakkaille normaalisti kesäkuun alusta lähtien.
- Lukeminen loppui varmasti suurimmalta osalta melko äkkiä silloin sulkemisen aikana. Kyllä kävijät ovat kaivanneet sitä, että pääsee lukemaan ja hypistelemään kirjoja, eikä ole pelkästään e-kirjoja, Hyttinen toteaa.
Lisää kirjastojen aukeamisesta voi lukea 15.7. ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.
Laura Heikkinen
Comments