top of page

Ahti Härköselle MM-kultaa ja -hopeaa



Ahti Härkönen on voittanut 14. - 17. maaliskuuta käydyissä kansainvälisissä Master-kilpailuissa eli veteraanien ampumahiihdon MM-kisoissa Kontiolahdella kaksi mitalia M60-sarjassa. Mestaruus tuli sunnuntain normaalimatkalla ja hopea perjantain yhteislähtökisassa. Torstain pikamatkalla hän sijoittui seitsemänneksi.

Härkönen kertoi sairastelleensa flunssaa joulusta alkaen ja hiihtokunto oli jos ei huono, niin ainakin melkoinen arvoitus. Torstain pikakisa menikin hänen mukaansa penkin alle.

Lauantain yhteislähtökisassa Härkönen sijoittui hopealle Cechin jälkeen. Tässä kisassa ammuttiin sakkoja oikein kunnolla, mutta syykin sille oli selvä.

- Oli aivan karmea tuuli. Matot eivät pysyneet paikoillaan, Härkönen kertoi.

Sunnuntaina Härkösen taktiikka kisaan oli selvä. Ampumapaikalta pitää päästä vähillä sakoilla, sillä normaalimatkalla jokaisesta ohilaukauksesta seuraa minuutin aikasakko. Kun hiihtomatka veteraaneilla on vain 7,5 kilometriä ja ampumapaikkoja neljä, hiihtämällä sakkojen paikkaaminen on mahdotonta.

- Otin nyt ammunnan rauhallisesti ja seurailin tuulta ampumapaikalla, hän kertoi.

Tulos olikin sen mukainen. Härkönen ampui neljältä paikalta vain kolme sakkominuuttia. Toiseksi sijoittunut Cech hävisi Härköselle kisassa 2.10,7.

Lue enemmän 27. maaliskuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Tuomo Seppänen, kuva Masters Kontiolahti


115 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentários


bottom of page