Aurinkoinen sää suosi lauantaisia kesän päättäjäisiä ja syyskauden avajaisia


Kun lauantaina iltapäivällä kello alkoi lähestyä kahta, alkoi torille kokoontua väkeä tavanomaista lauantaipäivää enemmän. Kyseessä oli kesän päättäjäiset ja syyskauden avajaiset. Tapahtuman järjestelyistä vastasivat Iikan grilli, Puolangan Eläkeläiset, Shell ja Ismo Väisänen.

- On se mukava, että täällä jotain tapahtuu, eräs mies tuumaili hiljaiselta tuntuneen kesän jälkeen.

Tapahtuman juontajana toiminut Ismo Väisänen soitti musiikkia, joka siivitti väkeä tekemään ostoksia peräkonttikirppiksen pitäjiltä ja Puolangan Eläkeläisten teltoilta, ostamaan arpoja ja kilpailemaan.

Tori on paikkakunnan sydän, joka on asukkailleen tärkeä ja jossa turistit pysäköivät mielellään. Torin hiljaisuus kertoo koko pitäjän elinvoimasta, johon olisi kaivannut puhtia myös kunnan taholta, kuten eräs pitäjäläinen toivoi.

- Tämmöinen on kiva tapahtuma, eikä säässäkään ole mitään valittamista, eräs sivukyläläinen kiteytti näkemyksenään ja toivoi vastaavanlaisia pidettävän jatkossakin.

Kaiken kaikkiaan torilla kävi kolmen tunnin mittaisen tapahtuman aikana joidenkin arvioiden mukaan reilut sata henkilöä. Puheen sorinasta päätellen väki oli päässyt pitkästä aikaa näkemään toisiaan ja vaihtamaan ajatuksiaan.

Toritapahtuman tunnelmia enemmän 2. syyskuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Rauni Räisänen, kuva Helena Luukkonen

logo_35v_sin.tif

Ouluntie 1

89200 Puolanka

Puolanka-lehti ilmestyy keskiviikkoisin.

AVOINNA

Arkisin ma-pe 9.00-16.00

TOIMITUS

toimitus@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Eija Luukkonen

eija.luukkonen@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Laura Tolonen

laura.tolonen@puolanka-lehti.fi

050 326 8170

PÄÄTOIMITTAJA

Tuomo Seppänen

0500 774 904

tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi

ILMOITUSMYYNTI

LASKUTUS, TILAUKSET

© 2020 Puolanka-lehti.

logo_35v_sin.tif

Puolangan paikallislehti vuodesta 1983.