top of page

Biokaasulaitoksen ensimmäinen vaihe on valmistunut


Puolangalle rakennettava jätevesilietteen käsittelyyn tarkoitettu biokaasulaitos on pikku hiljaa valmistumassa. Sen rakentaminen aloitettiin elokuussa ja nyt kaikki rungon rakentamisen betonityöt on tehty ja rakennus on harjakorkeudessaan.

- Ovet asennetaan parin viikon sisällä, minkä jälkeen lämmöt pysyvät sisällä ja päästään valamaan lattia sekä tekemään sähkötöitä, elinkeinopäällikkö Heikki Kanniainen kertoi.

Sähkötöiden jälkeen hankkeessa on vuorossa laitteistojen asennus sekä reaktoriyksikön viimeistely.

- Reaktorin koeajot tehdään maalis-huhtikuussa ja biolaitoksen luovutus tilaajalle eli Puolangan kunnalle tapahtuu toukokuun loppuun mennessä. Kevättalven aikana opetellaan käyttämään laitetta ja omaa sähköntuotantoa biolaitoksessa syntyvällä kaasulla, Kanniainen kertoi.

Biokaasulaitoksen tarvitsema sähkö ja lämpö tuotetaan kyseisellä laitoksella. Yli jäävä kaasu toimitetaan Honkavaaran lämpölaitokselle, jossa on jo valmius ottaa kaasu käyttöön yhtenä lämmitysmuotona.

Kun laitos on toiminnassa, Kajaanin ammattikorkeakoulu ryhtyy hankkeen puitteissa tekemään biokaasulaitoksessa koetoimintaa. Se tutkii muun muassa, miten hajautetulta alueelta voidaan kerätä yhdyskuntajätettä ja saada se hyödynnettyä mahdollisimman resurssitehokkaasti uudentyyppisessä pienen mittakaavan biokaasureaktorissa.

Aiheesta enemmän 20. lokakuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen, kuva Iivari Marttanen


158 katselukertaa0 kommenttia

Commentaires


bottom of page