Eskarissa ja varhaiskasvatuksessa tehdään monenlaisia joulupuuhia


Joulun aika on lapsille jännittävää. Jo joulukuun alusta asti ollaan laskettu, montako yötä jouluun enää on ja milloin pukki tulee lahjasäkkien kanssa

Touhula Puolangan väki on aloittanut jouluun valmistaumisen hyvissä ajoin ja joulua edeltävät viikot keskitytään oikein tiiviisti jouluasioihin. Ohjelmassa on ollut askartelua, piparien leivontaa ja joululaulujen laulamista. 

Varhaiskasvatuksen puolella jännitetään jouluaattoa. Joulu on salamyhkäistä aikaa, kun ei voi koskaan tietää, milloin tonttu kurkkii ikkunan takana. Siispä on aina parasta käyttäytyä kiltisti, jotta pukki toisi lahjoja tänäkin vuonna. 

Emerikistä on ollut kivaa askarrella päiväkodissa. Hän on tehnyt ikkunaan karkki- ja kuusikoristeen silkkipaperista ja kartongista. Joulupukin vierailu jännittää häntä. Myös Atte on askarrellut ahkerasti. Hän odottaa pukilta ääntävää lelua, jota oli toivonut kirjeessään. 

Myös Sofiaa jännittää se, mitä lahjoja hän saa. Hänestä joulun aikaan sopii paljon muutakin kivaa tekemistä, kuten piparien leipomista ja kuusen koristelua. 

- Parasta on joulukuusen koristelu ja ollaan se jo koristeltu. Olen kirjoittanut joulupukille ja tonttu heti haki kirjeen, Sofia kertoi.

Lisää lasten joulupuuhista 22. joulukuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen



76 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki