Honkainfran biokaasulaitoksen ympäristövaikutusten arviointimenettely aloitettiin
- toimitus7
- 14.6.
- 1 min käytetty lukemiseen

Viime viikon keskiviikkona pidettiin yleisötilaisuus, jossa esiteltiin Honkainfra oy:n suunnitteleman biokaasulaitoksen laajennusosan ympäristövaikutusten arviointimenettely eli yva-menettely. Honkainfra oy on kokonaan kunnan omistama yhtiö.
Honkainfran ympäristövaikutusten arviointimenettely on käynnistynyt ja se on tarkoitus saada valmiiksi mahdollisimman nopeassa aikataulussa. Yva-menettelyn esitteli ympäristöasiantuntija Tatu Turunen Kainuun ely-keskuksesta.
Honkainfra oy:n toimitusjohtaja Heikki Kanniainen kertoi, että nykyisen laitoksen kapasiteetti on pieni, siksi vain Puolangan ja parin muun kunnan jätevesilietteet sopivat laitoksen reaktoriin käsiteltäviksi. Uudessa laitoksessa voitaisiin käsitellä kaikki Kainuun jätevesilietteet. Honkainfran biokaasulaitos saa käsitellä jätteitä enintään 19 500 tonnia vuodessa.
- Tavoittelemme tällä Puolangalle elinvoimaa, työpaikkoja ja maatalouteen merkittävästi lisämahdollisuuksia kannattavuuteen maataloussyötteiden käsittelyssä. Tämäntyyppisen toiminnan kokonaisvaikutus on helposti 10-20 henkilötyövuotta, jos tähän kokoluokkaan päädytään. Kyllä tällä aluetaloudellisesti on suuri merkitys, ja myös Kainuun näkökulmasta tällainen keskitetty yhdyskuntalietteiden käsittely on merkityksellinen, Kanniainen sanoi.
Lue enemmän 11. kesäkuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.
Tuomo Seppänen
Commentaires