top of page

Honkavaarassa noustiin rinnettä mäkitreenissä

24.8.
1 min käytetty lukemiseen

Viime viikon tiistaina Honkavaarassa vedettiin kaksi kertaa tunkkausmäkitreeni. Trendaava laji on Tuulikki Kemppaisen mukaan kaikille sopiva, sillä sitä voidaan tehdä täysin omaan tahtiin.

- Yksi perusta on oman kunnon tuntemus. Jokainen suorittaa oman kunnon mukaan. Osa menee sauvojen kanssa, osa kävelee ja osa voi juosta, hän kertoi.

Tunkkaus on rinteen nousemista tasaiseen tahtiin ilman ryntäilyjä. Ylös alas -periaatteella toimiva tunkkaus on kestävyyslaji. Laji ottaa etenkin jalkoihin, ja useat henkilöt saavat kävelysauvoista apua nousuun.

Honkavaarassa mäkitreenin aikana noustiin noin 700 metriä pitkää rinnettä. Jokainen sai itse valita ajan, kuinka kauan he nousisivat.

- Tunti tai puolikas, itse saatte oman kunnon mukaan päättää. Teette itsenne kanssa töitä, eli kuunnelkaa kroppaanne, Tuulikki kertoi ennen lähtölaskentaa.

Aiheesta enemmän 26. elokuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Oskari Sukanen

 
 
 

Kommentit


bottom of page