top of page

Jännitysnäytelmä huipentuu sunnuntaina

Talven taittumista odotellaan normaalivuonna näihin aikoihin. Kun päivä hiljalleen pitenee ja valoisa aika lisääntyy, alkaa myös ihmisten kaamosajan hiljaiselo pikkuhiljaa väistyä sivuun.

Tänä talvena kaamoksen keskelle isketyt uudet aluevaalit ovat katsannosta riippuen joko piristäneet tai sitten häirinneet kaamosajan hiljaiseloa. Ensi sunnuntaina mennään jälleen vaalien merkeissä Puolangalla koulukeskuksen ruokasaliin, jossa annetaan ääni toivottavasti jollekulle uuden aluevaltuuston jäsenelle.

Vaikka vaaleista on viime aikoina puhuttu ja kirjoitettu paljon, niin vieläkin on epäselvää ja myös osittain tulee jäämäänkin epäselväksi, mikä tulee olemaan lopullinen merkitys maaliskuun alussa kokoontuvalla aluevaltuustolla. Ainakin se on varmaa, että tuleva valtuusto tulee tekemään palvelustrategian alueelleen eli Kainuulle. Tämä tarkoittaa sitä, että kun strategiassa määritellään sote- ja pelastuspalvelutasot eri puolille Kainuuta, niitä aletaan jatkossa myös toteuttaa.

Kun tätä strategiaa aletaan toteuttaa, on edessä varmasti vielä monta vääntöä siitä, mitä palveluja ja missäpäin Kainuuta niitä tullaan tarjoamaan. Puolankalaisten onni sotepalvelujen kohdalla on, että ne on sidottu vuoden 2025 loppuun saakka Terveystalon kanssa tehdyllä nykyisellä sopimuksella. Kun tätä sopimusta on aikoinaan suunniteltu ja rustattu, oli tuolloin takana myrskyisä ja epäluottamusta sisältänyt aika Kainuun hallintomallikokeilussa. Puolankalaiset muistavat nuo ajat edelleen hyvin, ehkä liiankin hyvin. Mummoja kuskattiin pitkin Kainuuta ja läheiset yrittivät pysyä perässä. Palvelut olivat kortilla ja puolankalaiset kokivat olevansa kakkosluokan kainuulaisia.

Kun Puolanka teki omat ratkaisunsa ja lähti omille teilleen, sille luvattiin monessa Kainuun kunnassa nopeaa loppua ja puolankalaisten palveluiden alasajoa. No, nyt on helppo olla viisasten joukossa ja sanoa, että kyllähän minäkin tiesin, että täällä tehdään nyt viisas liike. Kukapa tosiasiassa osasi arvata kymmenen vuotta sitten, miltä tuolloin tehdyt ratkaisut näyttävät tänä päivänä?

Joka tapauksessa nyt annetaan ääni sille, millaisia palvelut tulevat Kainuussa olemaan tulevaisuudessa. Puolankalaiset ovat käyneet äänestämässä ahkerasti jo nyt, mutta vielä on aikaa antaa ääni sellaiselle, jonka uskoo pystyvän puolustamaan puolankalaisia myös tulevaisuudessa.

Jäämme odottamaan jännityksellä sunnuntaita.

15 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Erilainen itsenäisyyspäivä

Tiistaina vietettiin Suomen 105. itsenäisyyspäivää. Aiemmat itsenäisyyspäivän juhlat ovat olleet perinteisen kaavan mukaan olleita,...

Komentáre


bottom of page