Joulunavaus käynnisti joulunajan puurolla ja taikuriesityksellä



Kirkonkylän tienraitti vilkastui, kun jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut joulun­avaus sai puolankalaiset liikkelle. Joulunavaus pidettiin tänä vuonna kokonaan koulun alueella. Puolelta päivin ruokalassa käynnistyi kunnan joulupuuron tarjoilu, ja liikuntasalissa aloitettiin joulumyyjäiset. Puurotarjoilu ja myyjäiset vetivät kuntalaisia paikalle runsaslukuisesti. Myynnissä oli muun muassa käsitöitä, leivonnaisia, arpoja sekä kransseja. Puolankajärven koulun viidennen ja yhdeksännen luokan oppilaat olivat myymässä tuotteita luokkaretkiensä hyväksi. Koulun pihalla oli makkaramyyntiä, ja liikuntasalin puolelta sai yrittäjien tarjoilemaa glögiä. Tämän vuoden joulunavauksen yksi kohokohdista oli taikuri Puijon Paroni. Hän piti kaksi taikashowta, jotka saivat yleisön hämmästymään. Kuten ennenkin, myös tänä vuonna joulunavauksessa julkistettiin vuoden puolankalainen. Tänä vuonna tittelin sai Eero Parkkinen 28 äänellä. Toiseksi tuli Pauli Väänänen 23 äänellä ja kolmanneksi Tommi Rajala 7 äänellä. Vuoden puolankalainen Eero Parkkinen on toiminut Puolangan Eläkeläiset ry:n puheenjohtajana vuodesta 2013 lähtien. Hän korostaa yhteistyön olleen tärkeässä osassa Puolangan Eläkeläisten toiminnan onnistumisessa. - Hyvältä tuntuu, että joku on arvostanut ja huomannut minun ja yhdistyksen tekemiset, Parkkinen kertoo hetki äänestystuloksestä kuulemisen jälkeen.

Joulunavauksesta enemmän 4. joulukuuta Puolanka-lehdessä.


Milla Hiltunen

14 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Esterin etätietovisa netissä sunnuntaisin kello 18

Kisa käydään 2-4 -henkisin joukkuein. Vastausaikaa on kello 19 saakka. Mikäli haluat osallistua kisaan, lähetä vastauksesi osoitteeseen tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi kisan jälkeen HETI kello 19. My

logo_puolankalehti.png

Ouluntie 1

89200 Puolanka

Puolanka-lehti ilmestyy keskiviikkoisin.

AVOINNA

Arkisin ma-pe 9.00-16.00

TOIMITUS

toimitus@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Eija Luukkonen

eija.luukkonen@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Laura Tolonen

laura.tolonen@puolanka-lehti.fi

050 326 8170

PÄÄTOIMITTAJA

Tuomo Seppänen

0500 774 904

tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi

ILMOITUSMYYNTI

LASKUTUS, TILAUKSET

© 2021 Puolanka-lehti.

logo_puolankalehti.png