Käteistä, kiitos! -näytelmä on hyvää ja perinteistä kesäteatteria


Helena Räisäsen esittämä Aune on Toimi Hiltusen esittämän Touhon rakkauden kohde.

Epävarmasta keväästä huolimatta Askanmäessä on päästy nauttimaan paikallisesta kesäteatterista myös tänä kesänä.

Markku Hyvösen käsikirjoittama ja Hilkka Oikarisen ohjaama Käteistä, kiitos! -näytelmä nähdään kokonaisuudessaan ensi vuonna, mutta nyt siitä on ollut mahdollista saada jo esimakua. Viime keskiviikkona pidetty ensiesitys osoitti, että näytelmän huumori ja henkilöhahmot sopivat Askanmäkeen oikein hyvin.

Säiden voi sanoa suosineen ensi-iltaa, sillä koko päivän raskaana jatkunut sade lakkasi parahiksi iltapäivän kynnyksellä. Paikalle saapui mukavasti väkeä, vaikka korona­rajoitusten vuoksi yleisöä pystyttiin ottamaan Askanmäkeen tavanomaista vähemmän. Turvavälien pitäminen oli huomioitu niin katsomossa kuin kahviomyynnissäkin.

Tilaisuuden ensimmäisessä osiossa esitettiin kohtauksia Käteistä, kiitos! -näytelmästä. Käteistä kiitos! on jo neljäs Hyvösen käsikirjoitukseen perustuva kesäteatteriesitys Askanmäessä. Kuten nimestä voi päätellä, näytelmän henkilöhahmoja puhuttaa muun muassa raha, ennen kaikkea sen puuttuminen.


Lisää Askanmäen tämänkesäisestä näytelmästä voi lukea 5.7. ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.

Laura Heikkinen

171 katselukertaa