top of page

K-Market Paprikassa juhlistettiin kyläkauppa-päivää ja Vuoden kauppias -palkintoa


Valtakunnallista kyläkauppapäivää vietettiin Puolangalla perjantaina, virallisen kyläkauppapäivän aattona.

- Me järjestettiin tämä nyt perjantaina, koska meillä oli ruoanlaittaja ja hernekeittoa tarjolla. Yrittäjät ovat aika lailla kiinni silloin varsinaisena päivänä, niin täytyy sitten vähän soveltaa ja ottaa semmoinen päivä, joka käy, K-Market Paprikan kauppias Raimo Holappa taustoitti juhlinnan aikaistamista.

Vuosittaisen kyläkauppapäivän tarkoituksena on muistuttaa ihmisille, kuinka tärkeitä ovat lähipalvelut ja etenkin kyläkaupat.

- Haluamme tuoda esille niin sanottuja kyläkauppoja ja niiden merkitystä. Sitten halutaan järjestää tapahtuma ihmisille ja olla tiiviisti mukana kyläyhteisön toiminnassa, Holappa luetteli syitä kyläkauppapäivän viettämiseen.

Paprikassa juhlittiin perjantaina myös Raimo ja Riitta Holapan saamaa Vuoden kauppias -palkintoa. Kyseessä on K-ryhmän sisäinen tunnustus, jonka myöntämisperusteita ovat esimerkiksi kauppiaan huomattava asiakaskokemus ja kaupan vaikutus yhteisöön.

Lue enemmän 15. kesäkuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Anni Viljamaa

265 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page