Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikko on uusi lisä rastiviikon toimintaan


Kainuun rastiviikolla Puolangan kirkonkylä vilisi pyöräilijöitä pyöräsuunnistusrastiviikon käynnistyttyä. Pyöräsuunnistusrastiviikko kuului tänä vuonna ensimmäistä kertaa rastiviikon ohjelmaan, mutta se keräsi runsaasti suosiota. Rastiviikon ohjelma olikin suunniteltu siten, että kilpailijat pystyivät yhdistämään viikolla sekä pyörä- että suunnistusrastiviikon ohjelmaansa haluamallaan tavalla. Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikko on myös osa pyöräsuunnistuksen Suomen cup -sarjaa.

Ensimmäinen pyöräsuunnistuksen osakilpailu kilpailtiin ennen Kainuun rastiviikon avausosakilpailua, toinen ja kolmas osakilpailu suunnistuksen välipäivinä ja finaali yhdessä Kainuun rastiviikon kanssa Luhtakankaan kilpailukeskuksessa yhteisen maalisuoran saattelemana.

Kainuun rastiviikon sihteeri Jukka Liuha kertoi, että pyöräsuunnistusta testattiin viime vuonna pilottitapahtumana, mutta tänä vuonna se saatiin virallisesti käyntiin.

Pyöräsuunnistusrastiviikon kilpailunjohtaja Mika Häkkisen mukaan pyöräsuunnistusrastiviikkoa olisi tarkoitus järjestää ainakin tulevat viisi vuotta Kainuun rastiviikon yhteydessä.

- Tämä järjestetään loistavassa yhteistyössä Kainuun rastiviikon kanssa. Näitä kahta olisi tarkoitus viedä vuosi vuodelta lähemmäs toisiaan, jotta pyöräsuunnistuspuolesta tulisi kiinteämpi osa rastiviikkoa.

- Saadaan hieno määrä uusia kisoja Suomeen. Kainuu on vähän ammentamaton aarre pyöräsuunnistuksen suhteen, kun täällä on hienoja kankaita ja vaaroja, ratamestarinakin pyöräsuunnistuksessa toiminut Häkkinen luonnehti.

Pyöräsuunnistuksesta enemmän 13. kesäkuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Milla Hiltunen, kuva Tuomo Seppänen



75 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki