Kainuun rastiviikko onnistui jälleen


Puolangalla järjestetty Kainuun rastiviikko saatiin onnistuneesti päätökseen perjantaina viimeisen osakilpailun sekä kokonaiskilpailun palkintojenjaon merkeissä. Niin rastiviikon järjestäjät, talkoolaiset kuin kilpailijatkin olivat tyytyväisiä viikon kulkuun - eikä ihme, sillä heistä jokaisen panos näkyi rastiviikon kokonaisuudessa.

Kainuun rastiviikon pääsihteeri Jukka Liuha mainitsi, että viikosta on selvitty ilman sen suurempia ongelmia. Rastiviikolla suunnisti yhteensä 2612 henkilöä, mikä on hiukan suurempi kuin viime vuoden osallistujamäärä. Suunnistajien määrä myös lähentelee osallistujamääriä ennen korona-aikaa.

Syy rastiviikon suosioon piilee osittain Kainuun uniikeissa maastoissa: Liuhan sekä Könkään mukaan Puolangan suunnistusmaastoista tuli tänäkin vuonna todella hyvää palautetta.

- Voin sanoa, että täällä on rastiviikon parhaita maastoja: hienoa mäntykangasmaastoa sekä vaativa vaaramaasto Äikänvaaran puolella, Liuha kommentoi.

Kainuun rastiviikon eliittisarjojen voiton yhteistulosten perusteella nappasivat nimiinsä Lahden Suunnistajat -37:n Minna Kauppi sekä Navin Aleksi Sopo.

Sekä naisten että miesten sarjoissa voittajan ratkaisi radan viimeinen alamäki, ja kilpailu oli kaiken kaikkiaan todella tasaista ja kovaa läpi viikon. Kauppi voitti toiseksi tulleen Mira Kaskisen kahdella sekunnilla. Miesten eliittisarjan voittaja Aleksi Sopo tuuletti makeasti maaliin tultuaan: eikä ihme, loppukamppailu oli tiukkaa. Eroa Sopolla ja toiseksi tulleella Aaro Asikaisella oli 13 sekunnin verran.

Rastiviikosta enemmän 13. heinäkuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Milla Hiltunen, kuva Tuomo Seppänen


105 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki