Kainuun Urheilugaalaa juhlittiin perjantaina Kajaanissa. Illan aikana juhlistettiin viime vuonna menestyneitä kainuulaisia urheilijoita, kuntien liikuntatekoja ja tukijoukkojen merkitystä sekä muisteltiin kuluneen urheiluvuoden sykähdyttävimpiä hetkiä.
Kainuun Urheilugaala järjestettiin 14. kerran, ja gaalan järjestelyistä vastasi Kainuun Liikunta. Kainuun Urheilugaala avasi samalla Kainuun Liikunnan 30-vuotisjuhlavuoden, jonka kunniaksi gaalan palkintojenjakotilaisuus oli avoin ja maksuton kaikille liikunnan, urheilun ja kulttuurin ystäville.
Puolangan vuoden liikuntatekona palkittiin luonnossa viihtyvä liikkuja, tunnollinen, luotettava ja sanansa mittainen, pitkän hermon omaava talkoolainen Hannu Karila. Liikunta on hänelle hyvin tärkeää, ja hän on toiminut talkoohommissa 1980-luvulta saakka ja on edelleen tärkeä lenkki Puolangan Ryhdille kilpailu- ja liikuntatapahtumien järjestämisessä sekä kunnan ulkoilureittien taukopaikkojen huoltamisessa.
Urheilugaalassa palkituista enemmän 24. tammikuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.
Kuva Tuomas Juntunen
Comentarios