Kantohanki toi lisämausteen Honkavaaran hiihtosuunnistuskilpailuihin


Honkavaarassa kisattiin lauantaina hiihtosuunnistuksen saralla muutaman vuoden tauon jälkeen. Maajoukkuesuunnistajia harjoittelemassa Honkavaaran urilla.

Kansalliset hiihtosuunnistuskilpailut sekä Kainuun am-keskimatkan hiihtosuunnistuskisa toivat lauantaina vipinää Honkavaaraan. Puolangan Ryhdin järjestämä, aamupäivän kestänyt kisarupeama sujui onnistuneesti koronarajoituksia noudattaen.

Puolangan hiihtosuunnistuskilpailuissa hiihdettiin lauantaina päälle kymmenen kilpasarjaa, ja pääsarjassa nähtiin hiihtosuunnistuksen saralla myös nimekkäitä osanottajia.

Olosuhteet ja rata keräsivät kisailijoilta kiitosta. Kisojen valvojana toiminut Jämsän Retki-Veikkojen Tommi Peltonen totesi lausunnossaan, että hankikanto toisi kisapäivälle luultavasti oman lisämausteensa.

- Radoilta löytyy varmasti jokaiselle sekä fyysistä että taidollista haastetta, Peltonen arvioi.

Kilpailunjohtaja, Puolangan Ryhdin puheenjohtaja Martti Köngäs oli tyytyväinen lauantaisen tapahtuman kulkuun. Hän uskoi, että myös kilpailijat olivat olleet siihen tyytyväisiä. Hiihtosuunnistuksen saralla Honkavaarassa on kisattu viimeksi pari vuotta sitten.

Erityisen tyytyväinen Köngäs kertoi olevansa miesten ja naisten pääsarjojen tasokkaasta osanotosta. Kisojen järjestäminen korona-aikana ei hänen mukaansa juuri poikennut tavanomaisesta. Erityisesti oli vain panostettava esimerkiksi siihen, että kisailijoille jaettiin suorituksen päätteeksi maskit, minkä lisäksi pidettiin huolta yleisesti koronarajoituksista.

Aiheesta enemmän 14. huhtikuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Heikkinen, kuva Aapo Viippola




60 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kokoontumisrajoitukset koko Kainuuseen

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt tartuntatautilain 58 § mukaiset koronarajoitukset koskemaan koko Kainuun maakuntaa. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi edelleen järjestää sisät