Kaoliinifestivaali huipensi Kainuun kaoliini -näyttelyn


Puolangalla on heinäkuun ja elokuun ensimmäisen viikon ajan voinut ihailla kymmenen eri taitelijan keramiikkataidetta pop up -galleria Mineraalin Kainuun Kaoliini -näyttelyssä. Sen keskiössä oli Puolangaltakin löytyvä savimineraali kaoliini. Sitä esiintyi teoksissa eri määriä.

Viime viikonloppuna pidettiin kaoliinifestivaalit ja senkin keskiössä oli tietenkin puolankalainen kaoliini ja myöskin muut villisavet. Festivaalin ohjelmaan kuului työpajoja, kuten lasitustyöpaja ja raku- ja obvarapolttojen työpaja. Ohjelmassa oli myös kaoliinidisco ja dreijausbattle ja paneelikeskustelu. Yksi suosituimmista ohjelmanumeroista kävijöiden keskuudessa oli Pihlajavaaralla vierailu ja kao­liinin kaivaminen sekä sitä ympäröivän paikan fiilistely.

Kainuun kaoliinin takana on Katariina Guthwertin innostus villisaveen ja erityisesti korkeapolttoiseen saveen, joka tuo esineelle vesitiiviyttä. Hän kuuli kaoliinista ja alkoi selvittää mistä sitä saa kaivettua ihan lapiopelillä. Pian hän sai ympärille joukon muita kaoliinista kiinnostuneita taiteiljoita. Eikä ihmekään, sillä tällä hetkellä kotimaisen saven käyttö on kovassa suosiossa keramiikkataiteilijoiden keskuudessa.

Kiinnostus kaoliinia kohtaan veti paljon keraamikkoja ja keramiikan harrastajia paikalle viettämään festivaaliviikonloppua. Guthwertista viikonloppu oli onnistunut.

- Tosi hyvät tunnelmat. Todella mukava viikonloppu oli ammattikeramikkojen kanssa, jotka tulivat tänne ympäri Suomen. Ohjelma inspiroi myös heitä. Rakupolttoon osallistui paljon harrastajia Kainuusta. Oli kivaa synergiaa siinä harrastajien ja ammattilaisten kanssa, Guthwert kertoi.


Lisää kaoliinitapahtumasta Puolanka-lehdessä 10.8.2022


Laura Tolonen, kuva Katariina Guthwert

100 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki