Koronan joukkoaltistumiseen liittyy yhteensä neljä tartuntaa tähän mennessä

Viime viikonloppuna Puolangalla todettiin joukkoaltistuminen koronalle. Siihen liittyen on todettu aiemmin kaksi tartuntaa ja jo valmiiksi karanteenissa olevilla henkilöillä kaksi tartuntaa. Uusia altistumisia ei ole syntynyt. Karanteeniin on asetettu noin 30 henkilöä ja jatkotartuntojen riski on edelleen olemassa.

Puolangan kunta suosittelee, että tällä viikolla kunnan alueella ei järjestetä sisätiloissa kokoontumisia lainkaan ja kokoontumiset siirretään toteutettavaksi sähköisesti tai myöhempänä ajankohtana.

Kunta muistuttaa kaikki työnantajia ohjeistamaan henkilökuntaansa maskisuosituksesta ja yleisistä hygieniaohjeista. Muilta paikkakunnilta Puolangalle sekä Puolangalta muualla töissä kulkevia kannustetaan etätöihin, mikäli se on mahdollista.

Yleinen influenssarokotuspäivä 2. joulukuuta on peruttu vallitsevan infektiotilanteen takia. Rokotteita on saatu rajoitetusti ja jäljellä olevat rokotukset hoidetaan ajanvarauksella. Yhteydenotot terveydenhoitaja Jenni Kinnunen, p. 0400 150 852.

Tällä hetkellä on erityisen tärkeää huomioida jo aiemmin annetut ohjeet turvaväleistä ja käsien pesusta. Maskisuositus on voimassa Puolangalla. Maskijako aiemmin ilmoitetuilla perusteilla järjestetään torstaina 26. marraskuuta klo 10 - 12 Pohjanportin lavalla.

289 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki