Kosteikkopolulla on silmänilona monipuolinen luonto ja taide


Kesäkuussa lauantaina Puolangan kameraseura järjesti avajaiset MEidän kosteikkopolulle Jänisvaaralla. Polku sijaitsee yksityisten mailla, mutta Eila Heikkinen ja Markku Haapalainen ovat päättäneet avata sen muillekin luonnossa liikkumisesta nauttijoille. Polulla saa kulkea kuka tahansa jokamiehenoikeuksia kunnioittaen.

- Itse harrastan kuvausta ja olen vienyt metsään ystäviä, niin siitä tuli ajatus, että miksi me tehtäisiin se niin, että se olisi vain meille kahdelle, Heikkinen kertoi.

Mukana kosteikkopolun avajaisissa oli tällä hetkellä Oulunsalossa asuva Sini Heikki, joka oli mökillä Puolangalla ja lähti sukulaisensa innoittamana katsomaan MEidän kosteikkopolkua.

Heikki tykkäsi juuri polulla olleesta tuohitaiteesta ja samoin myös siitä, että polulle sai itse jättää tuohiin oman viestin.

- Eila oli tehnyt tuohista sydämiä ja kaikenlaista tuohitaidetta. Siellä oli tauluja ja rautalankahahmoja. Ihanaa oli, että sinne oli tehty isoja tuohen palasia, joihin saa kirjoittaa vaikka runon tai terveiset. Pystyi jättämään turvallisesti luontoa kunnioittaen sen oman kädenjäljen. Harmi, ettei ollut kynää jolla tuoheen kirjoittaa, mutta pitää ensi kerralla muistaa se, Heikki kertoi.


Laura Tolonen, kuva Tuomo Seppänen


Lisää kosteikkopolun avajaisista voi lukea 7.7. ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


58 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki