top of page

Kuudesluokkalaisten näyttelyn pääosassa on kaoliini



Kuudesluokkalaisten toteuttama Kaoliiniputous-näyttely on esillä vielä tämän viikon loppuun Kanniaisen liikehuoneen näyteikkunassa. Näyttelyn keskipisteenä on jo kesällä keramiikan harrastajien huulille noussut puolankalainen kaoliini Pihlajavaarasta. Tästä kuudesluokkalaiset tekivät erilaisia keramiikkakokeiluja ja lopputuloksena on kulhoja, tiiliä ja astioita. Näyttelyssä on myös esillä maasta kerättyä kaoliinia sen eri värikirjossa.

Näyttely takana on Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskuksen Korpien yhteisötaideteokset -hankkeen teokset. Hanke on jatkoa keväiselle Korpien kummitaiteilijat -hankkeelle. Korpien kummitaiteilijat -hankkeessa Kainuun kunnille nimettiin kummitaiteilijat, jotka pitivät taidetunteja 12-16-vuotiaille. Puolangan ja Hyrynsalmen yhteinen kummitaiteilija hankkeessa oli taiteilija ja taidekasvattaja Hanna Kaisa Vainio.

Keväällä Vainio piti eri luokille tunteja, joissa oli taidetta ja taidekulttuuria. Yhteistaideteosta valikoitui tekemään Puolangan 6A-luokka. Vainio kertoi, että oppilaisiin pääsi tutustumaan paremmin, kun hän piti heille useampia tunteja.

- Varsinkin nyt kun on päässyt tämän luokan kanssa useammin tapaamaan. Todella ihania oppilaita ja mukavasti on mennyt. Kaoliinin kanssa kun ollut niin erilaisia työvaiheita: on itse käyty keräämässä, työstetty, poltettu ja lasitettu. On ollut monenlaista tekemistä ja eri oppilaat tykkäävät eri vaiheista, Vainio kertoi.


Lisää kuudesluokkalaisten kaoliininäyttelystä Puolanka-lehdessä 16.11.2022


Laura Tolonen

89 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page