top of page

Lajitteluasemalla vietetään ensi viikolla avajaisia


Lämpötiellä sijaitseva Puolangan uusi lajitteluasema on ollut käytössä joulukuusta asti. Se on joitain viimeistelyjä vaille valmis, esimerkiksi kylttien uusiminen jää myöhemmälle. Paikalla ovat kuitenkin entiset opasteet, jotta asiointi onnistuu. 

Ekokympin käyttöpäällikkö Esa Kumpulainen kertoo, että lajitteluaseman käyttö on lähtenyt hyvin liikkeelle.

- Hyvin on toiminut. Emme ole ihan kaikkea ehtineet tekemään. Kyltit uusitaan koko maakuntaan kerralla. Se on iso projekti, joten sen takia mennään entisillä kylteillä vähän aikaa, Kumpulainen kertoo.

Kesän aikana rakennetaan alueelle myös aita.

Kesäkuun ensimmäisenä maanantaina lajitteluasemalla vietetään avajaisia. Samalla asiakkaat voivat tuoda poistotekstiilejä, joita otetaan toki muulloinkin vastaan maksutta. Tuolloin paikalla ovat poistotekstiilikierrätyksen asiantuntijat eli Ekokympin neuvojat, jotka kertovat poistotekstiilin lajittelusta ja jatkokäytöstä. 

Avajaisissa voi tutustua uuteen kierrätyskonttiin, joka on tarkoitettu hyväkuntoisille käyttöesineille. Sinne voi tuoda ja sieltä voi viedä käyttöesineitä tarpeen mukaan. Konttiin tuodaan pieniä hyväkuntoisia käyttöesineitä kuten suksia ja muita urheiluvälineitä, ei kuitenkaan vaatteita. Kierrätyskontin tarkoitus on lisätä hyväkuntoisten tavaroiden uudelleenkäyttöä. Se on niin sanotusti euroton kirppis, jossa toivotaan asiakkailta vastuullista käyttöä.

- Tämä on Kainuussa ihan ensimmäinen. Etelä-Suomessa näitä on jonkin verran. Katsomme, miten se alkaa toimia Puolangalla ja viedäänkö sitä sitten muihin kuntiin, Kumpulainen kertoo.

Aiheesta enemmän 31. toukokuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen



90 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page