Lasten ja nuorten ilmaisiin harrastusmahdollisuuksiin panostaminen on saanut lähtemään kerhoihin


Puolankalaisilla lapsilla ja nuorilla on tänä vuonna erittäin laajat harrastusmahdollisuudet. Puolanka on saanut yhdessä Sotkamon, Suomussalmen, Ristijärven, Paltamon, Hyrynsalmen sekä Kajaanin kaupungin kanssa 380 000 euron avustuksen lasten maksuttoman harrastustoiminnan järjestämiseen. Tästä Puolangalle on tullut 48 000 euroa.

Avustuksen on myöntänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Avustuksella tuetaan Suomen mallin mukaista harrastetoiminnan järjestämistä lukuvuosille 2021 - 2022. Hankeavustus kattaa maksimissaan 80 prosenttia kustannuksista.

Puolankajärven koulun kerhokoordinaattori Vuokko Lammela on nyt todella tyytyväinen satsaukseen, joka nuorten harrastamiseen on tehty.

- Luulen ettei ole kovinkaan montaa oppilasta, joka ei käy yhdessäkään koulun kerhossa. Heilläkin voi olla harrastuksia vaikka kansalaisopiston puolella. Näin pieneksi paikkakunnaksi harrastusmahdollisuuksia on aivan valtava valikoima. Nyt ei tarvitse ajatella, että pienellä paikkakunnalla ei ole mahdollisuuksia, Lammela kommentoi.

Koululla onkin tänä vuonna monipuolisesti kerhoja, joista osa on aivan uusia. Ohjelmassa on palloilukerho, monilajikerho, jalkapallokerho, metsästys- ja eräilykerho, ilmaisutaitokerho, rassauskerho, mixtreeni, öljyvärikerho, tyttöjen ja poikien kuntosali, askartelukerho ja kokkikerho. Nämä kaikki valikoituivat oppilaille teetetyssä kyselyssä, jossa oli mukana yli 80 kerhovaihtoehtoa.

Lue enemmän 6. lokakuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen

103 katselukertaa