Latitude 66 Cobalt oy hakee malminetsintälupaa Puolangalta


Kaivosyhtiö Latitude 66 Cobalt oy on jättänyt Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille hakemuksen malminetsintälupaan Puolangan pohjoisosan ja Pudasjärven rajalla. Kyseiset alueet täydentävät yhtiön vuonna 2019 Pohjois-Suomeen tekemiä laajoja varausilmoituksia. Puolangalla yhtiön varaama tutkimusalue kattaa kokonaisuudessaan 888 neliökilometriä.

Tulevana kesänä Latitude 66 Cobaltin geologit tutkivat maaperänäytteitä kaikilta yhtiön Puolangalta varaamilta alueilta. Maanäytteen otto tapahtuu lapioimalla näyte noin 20 senttimetrin syvyydestä.

- Se on sellaista poissulkevaa työtä. Tuloksista päätellään, mikä voi olla geologisesti mahdollista. Sitten myöhemmin tehdään maaperän magnetismiin ja sähkönjohtokykyyn liittyviä tutkimuksia joko ilmasta käsin tai maan pinnasta, Jussi Lähde kertoo.

Latitude 66 Cobalt oy:ssa pidetään tärkeänä keskusteluyhteyttä eri tahoihin niillä alueilla, joilla se toimii: kuntaan, asukkaisiin ja yrityksiin. Yhtiö esittäytyi marraskuussa Puolangan kunnan valtuutetuille, mitä Jussi Lähde pitää tärkeänä keskustelunavauksena.

Myös muilta osin Lähde tähdentää avoimen kommunikaation ja vuoropuhelun tärkeyttä.

- Meidän lähtökohta on se, että meidän väki liikkuu aina merkityillä ajoneuvoilla. Jos menemme maanomistajien maalle tekemään tutkimuksia, niin ilmoitamme siitä aina etukäteen. Nämä ovat meille äärimmäisen tärkeitä asioita. Pyrimme koko ajan kommunikoimaan siitä, mitä tietoa on mihinkin mennessä saavutettu.

Lue aiheesta enemmän 20. tammikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Heikkinen

253 katselukertaa
logo_puolankalehti.png

Ouluntie 1

89200 Puolanka

Puolanka-lehti ilmestyy keskiviikkoisin.

AVOINNA

Arkisin ma-pe 9.00-16.00

TOIMITUS

toimitus@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Eija Luukkonen

eija.luukkonen@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Laura Tolonen

laura.tolonen@puolanka-lehti.fi

050 326 8170

PÄÄTOIMITTAJA

Tuomo Seppänen

0500 774 904

tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi

ILMOITUSMYYNTI

LASKUTUS, TILAUKSET

© 2021 Puolanka-lehti.

logo_puolankalehti.png