Marjo-Riitta Tuokkola näkee erittäin tärkeänä hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtimisen


Marjo-Riitta Tuokkolan mukaan geelilakkaus on ollut nyt kesällä suosittua, koska silloin ei tarvitse hetkeen huolehtia kynsien laittamisesta.

Marjo-Riitta Tuokkola on tehnyt pitkän uran kauneudenhoitoalalla ja on monille tuttu kauneushoitolastaan Puolangalla. Tuokkolalla on kauneusalan yritys Kauneus ja Hyvinvointi Saaga, joka toimii sekä Oulussa että Puolangalla. Oulussa hän toimii parturi-kampaamo Sarleten yhteydessä.

Tuokkola asuu itse Oulussa, mutta hän haluaa viettää aikaa Puolangalla myös töitä tehden. Hänelle voi varata ajan joko soittamalla tai sähköisen varauspalvelun kautta. Puolangalla hän tekee töitä viikonloppu- ja iltapainotteisesti. 

Puolanka ja sen luonto ovat lähellä Tuokkolan sydäntä. 

- Kiva on kaupungissa asua, mutta täytyy aina välillä päästää luontoon ja rauhallisuuteen. Puolangalla on ihana olla, kun pääsee kaupungin hälinästä pois, Tuokkola kertoi.  

Marjo-Riitta Tuokkolaa on aina kiinnostanut muoti ja kauneus, joten uravalinta on ollut hänelle aina selkeä. Hän pääse työssään käyttämään luovuutta ja uusia asioita voi opiskella lisää. Hän on muun muassa käynyt värikonsultiksi. 

Kauneus ja Hyvinvointi Saagasta löytyy monenlaisia hoitoja kuten klassista hierontaa ja erilaisia hemmotteluhierontoja. Kosmetologina hän tarjoaa kynsien geelilakkausta, jalkahoitoja ja kasvohoitoja. Hän tekee myös meikkejä esimerkiksi juhlatilaisuuksiin. 

Tuokkola kertoo, että kauneushoitolan palveluilla, kuten jalkahoidoilla, on tärkeitä terveysvaikutuksia. Sitten taas esimerkiksi kulmien laminointi, ripsien kestotaivutus ja värjäys tai kynsien geelilakkaus helpottavat ja nopeuttavat arkea.

Tuokkola kertoo, että työssä parasta ovat asiakkaat. Hänellä on kertynyt vuosien varrella vakioasiakkaita, ja hän haluaa auttaa muita edistämään terveyttään ja hyvinvointiaan.

Aiheesta enemmän 31. elokuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen, kuva Marjo-Riitta Tuokkola

153 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki