top of page

Martti Köngäs sai Puolangan liikuntateko -palkinnon


Martti Köngäs sai Puolangan liikuntateko -palkinnon. Vieressä palkintoa luovuttamassa ollut Tuulikki Kemppainen.

Kainuun Liikunta järjesti Kainuun urheilugaalan perjantaina Kajaanin lentoasemalla 130 juhlavieraan voimin. 13. kerran järjestetyssä gaalassa juhlistettiin vuonna 2022 menestyneitä kainuulaisia urheilijoita, valmentajien panosta ja tukijoukkojen merkitystä sekä muisteltiin kuluneen urheiluvuoden sykähdyttävimpiä hetkiä.

Gaalassa palkitaan joka kunnasta vuoden liikuntateko. Puolangan liikuntateko -palkinto meni pitkän linjan tekijälle Martti Könkäälle, jonka meriitit ja intohimo suunnistukseen ovat puolankalaisille tuttuja. Voisi jopa ajatella, että oli vain ajan kysymys, milloin palkinto tulee hänen kohdalleen. Tämä vuosi oli Könkäästä merkityksellinen vuosi saada palkinto. 

- Tuntui oikein hienolta saada tällainen tunnustus ja se lämmitti todella. Tänä vuonna oli hyvä sauma saada palkinto, kun sain jättää Ryhdin puheenjohtajan tehtävät taakseni ja nyt saa suunnata katseen tulevaisuuteen. Gaala oli todella hieno, Köngäs kertoi. 

Kainuun urheulugaalan tunnelmia enemmän 25. tammikuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen, kuva Tuomas Juntunen



100 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page