top of page

Matka-Heikille jälleen Metsähallituksen laatupalkinto


Tmi Koneurakointi Heikki Juntunen eli tutummin Matka-Heikki on saanut Metsähallituksen myöntämän laatupalkinnon viime vuoden kaivinkoneella tehtävästä kaivinkonemuokkauksesta.

- Tämähän kannustaa tekemään tätä työtä entistä paremmin. Siihen malliinhan tätä työtä on tehty, niin kuin olisi itselle tehty, Juntunen kertoi.

Palkinnostaan hän kuuli joulukuun puolivälissä.

- Tämähän oli minulle jo kolmas Metsähallituksen laatupalkinto, joten sillä tavalla tämä oli tuttu juttu. Rahallisestihan tämä ei niin iso ole, mutta kaikkihan on saatua ja leipäähän ne ovat murusetkin, hän totesi.

Heikki Juntunen on aloittanut kaivinkonetyöt vuonna 1987.

- Ensimmäinen kaivuri oli maatilakaivuri, ja ensimmäisiä työmaita oli Lampelan vesiputket, joita kaivettiin talvella 1987, hän muisteli ja viittasi kyseisellä työmaalla toimittajan kotitilalle tehtyyn vesiputkiurakkaan, kun routa jääti tuona talvena vesiputket eikä taloon tullut vettä mistään.

- Ensimmäisen ympäripyörivän kaivurin hankin syksyllä 2000. Sen jälkeen niitä on tullut vaihdettua ja lisättyä.

Tällä hetkellä hänen yrityksellään on neljä ympäripyörivää kaivinkonetta ja lisäksi kolme motoketjua.

- Maataloustraktoreitakin on muutamia.

Hän on viihtynyt koneiden ohjaimissa koko ikänsä kuten kaikki Matka-Heikin tuntevat hyvin tietävät.

- Jos nämä hommat tympäisisivät, eihän näitä tekisi.

Lue enemmän 5. helmikuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Tuomo Seppänen

93 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentários


bottom of page