top of page

Metson ja teeren latvalinnustus meneillään



Urosmetson ja -teeren latvalinnustus alkoi Puolangalla viime keskiviikkona. Syysmetsästyksen päättymisestä on vain kuukausi aikaa, kun metson ja teeren metsästys päättyi Puolangalla 10. joulukuuta, joten pitkään eivät linnustajat ehtineet levätä laakereillaan.

Latvalinnustus kestää tämän kuukauden loppuun saakka. Ukkoteeren latvalinnustus on Kainuussa sallittua vain Paltamossa ja Puolangalla ja ukkometson vain Puolangalla ja Suomussalmella. Naaraslintuja ei saa metsästää.

Latvalinnustus sallittiin uudelleen vuonna 2020, jonka jälkeen se on ollut mahdollista joka tammikuu. Latvalinnustusta kokeiltiin vuonna 1981 ja se oli sallittua vuoteen 1965 saakka, minkä jälkeen se kiellettiin.

Vaikka metsäkanalintukannat ovat keskimäärin vahvat, lintutiheydet voivat vaihdella paikallisesti paljon. Suomen riistakeskuksen tiedotteen mukaan metsästäjien on syytä suhteuttaa saalismääränsä metsästysalueen lintutilanteeseen.

Tällä hetkellä latvalinnustusolosuhteet ovat parantuneet viikon takaisesta huomattavasti. Vielä viikko sitten lunta oli noin puoli metriä, mutta hiihtäen tapahtuva metsästys oli hyvinkin haasteellista, sillä suksen kantavaa hankea ei ollut juuri lainkaan. Viime viikon suojasää muutti tilannetta ja nyt latvalintujen etsiminen hiihtäen on jo helpompaa, kun metsään on tullut ainakin jonkinlainen hankikanto, joka parantaa hiihtäen tapahtuvaa lintujen etsintää.

Lue enemmän 17. tammikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Tuomo Seppänen


101 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

コメント


bottom of page