top of page

Musiikin monipuolisuus ja näkökulmien runsaus kiehtoo Antti Korholaa


Antti Korhola on kasvanut musiikin parissa. Hän sai jo lapsena kitaran- ja viulunsoiton opetusta Puolangan kansalaisopistossa ja Kainuun musiikkiopistossa. Lisäksi Anttia opetti hänen Arto-isänsä. Yläasteella mukaan tulivat erilaiset bändikuviot, ja Kajaanin lukiossa soittaminen jatkui kavereiden kanssa rytmimusiikin ja musiikkiopistolla klassisen musiikin merkeissä.

Lukion jälkeen Antin hakeutuminen musiikin ammattiopintoihin sujui luontaisesti, mutta tarkempi suunta hahmottui pikkuhiljaa vasta Helsinkiin muuton jälkeen.

Antti valmistui musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2017 sävellyksen ja musiikinteorian koulutusohjelmasta, jossa hänen pääaineenaan oli musiikinteoria.

Antti Korholan työ musiikin parissa on vaihtelevaa, sillä vaikka opetustyö ja muusikon työ kulkevatkin rinnakkain, ne ovat toisiinsa verrattuna erilaisia.

Opetustyötä Antti tekee parina päivänä viikossa opettaen lapsille ja nuorille musiikinteoriaa Lauttasaaren musiikkiopistossa. Opetustyöhön kuuluu toisinaan myös improvisaation, sävellyksen ja sovittamisen ja viulunsoiton opetusta.

- Vuosien varrella olen opettanut myös muissa paikoissa lähinnä pääkaupunkiseudulla kymmenvuotiaista musiikin ammattiopiskelijoihin.

Soittajana Antti on löytänyt oman lokeronsa vanhemman musiikin parista. Hän soittaa esimerkiksi gypsy jazz -musiikkia, jonka juuret juontavat 1930-luvun Pariisiin, Django Reinhardtin ja Stephane Grappellin Quintette du Hot Club de France -yhtyeeseen.

- Soitan paljon myös klezmer-musiikkia eli Itä-Euroopan juutalaisyhteisöjen juhlamusiikkia ajalta ennen toista maailmansotaa. Toisinaan soitan myös pohjoismaista kansanmusiikkia ja toisinaan bluegrassia, Antti kertoo.

Lue enemmän 25. tammikuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Marika Sutinen, kuva Kevin Pollard

190 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires


bottom of page