
Nuoriso Leader Oulujärvi järjesti viikonloppuna Paljakassa Arctic Nestillä rahoitusvaihtoehtoihin keskittyvän tilaisuuden. Nuoriso Leader Oulujärven toimintaan kuuluu tapahtumien järjestäminen alueellaan ja se tarjoaa nuorille mahdollisuuksia kehittää maaseutua rahoituksen avulla.
Toiminta tapahtuu niin sanotusti nuorilta nuorille. Nuoret ovat itse suunnitelleet rahoitussäännöt ja rahoituksen myöntämisestä päättää nuorista koostuva nuorisotyöryhmä.
Lauantaisessa tapahtumassa kerrottiin nuorille erilaisista rahoitusmuodoista. Nuoriso Leader Oulujärven kautta on mahdollista saada 100-500 euron rahoitus yleishyödylliseen toimintaan tai yrittämiseen. Yleishyödyllisissä asioissa hakija voi olla vähintään kolmen nuoren ryhmä, jossa yli puolet on 13 - 19-vuotiaita. Yritystoimintaan rahoitusta voi saada myös yksittäinen 13 - 29-vuotias nuori.
Työpajassa nuoret miettivät, mitä annettavaa heillä on Nuoriso Leaderille, mitä he saavat siltä ja millaiselle elämä näyttää vuonna 2040. Viimeiseen kysymyksen vastaukseksi muodostui muun muassa seuraava lista: toimivat nettiyhteydet, luontosuhde kasvaa, lähestyttävä terveydenhuolto, joka toimii, monipuolisia työpaikkoja ja arvostus maaseutua kohtaan nousisi.
Nuoriso Leaderin toiminnan ajatuksena on, että toiminta lähtee nuorista ja on heidän laistaan. He suunnittelevat itse tapahtumia ja nyt heillä on työn alla viestintäsuunnitelma. Nuoret pääsevät itse tekemään sosiaalista mediaansa.
Lue aiheesta enemmän 22. tammikuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.
Laura Tolonen
Comments