Nuorten koronarokotusten toteutus tarkentuu Puolangalla lähipäivinä


Koronarokotusten mahdollisuus laajennetaan Suomessa kaikille 12 - 15-vuotiaille. Terveystalo tiedottaa lähipäivinä, miten rokotukset toteutetaan Puolangalla kyseiselle ikäryhmälle.

Kainuun sote suosittelee koronarokotusta 12 vuotta täyttäneille nuorille, sillä rokottamalla voidaan suojata nuoria ja samalla heidän lähipiiriään erityisesti vakavalta koronavirustaudilta. Koska rokotukset estävät suuren osan tartunnoista, ne vähentävät myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitustoimien tarvetta.

12 vuotta täyttäneiden rokotuksissa toimitaan kuten terveydenhuollossa muutenkin alaikäisten kanssa, eli lapsi tai nuori voi itse tehdä päätöksiä hoidostaan, kun hänet on arvioitu päätöskykyiseksi. Toivottavin tilanne on, että huoltaja ja nuori ovat jo kotona puhuneet rokotukseen liittyvistä seikoista ja päätös on yksimielinen.

Lue enemmän 11. elokuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Heikkinen, kuva Laura Tolonen


59 katselukertaa