OP Ylä-Kainuun edustajiston vaalien äänestys on alkanut


OP Ylä-Kainuun edustajiston vaalit ovat alkaneet. Vaaleissa on ehdokkaana 58 OP Ylä-Kainuun omistaja-asiakasta, joista Puolangan alueelta on 24 ja Suomussalmelta 34 ehdokasta. Vaaleissa valitaan yhteensä 24 jäsentä edustajistoon neljän vuoden toimikaudeksi: Puolangan äänestysalueelta 10 ja Suomussalmelta 14 edustajaa. Äänestys alkoi 4. marraskuuta ja päättyy 17. marraskuuta.

Jukka Daavittila on toiminut edustajistossa puolankalaisena jäsenenä. Hän on nyt jättämässä paikkaansa omien sanojensa mukaan nuoremmille edustajille. Hän on kokenut edustajan tehtävät mielekkäänä, ja kun asioihin on päässyt perehtymään, niihin on myös pystynyt vaikuttamaan.

- Mielenkiintoista on kyllä ollut, kun on päässyt seuraamaan huomattavasti lähempää pankin toimintaa. On ollut mukavaa olla mukana, mutta kun olen ollut mukana jo niin pitkään, ajattelin jättää tilaa nuoremmille, Daavittila sanoo.

Selatessaan uusien ehdokkaiden listaa hän onkin ilahtunut etenkin nuorten ehdokkaiden määrästä.

- Täällä on päteviä nuoria ehdokkaita, mikä on tosi hieno juttu. Lista on muutoinkin oikein hyvä ja siinä on mukana ehdokkaita monelta alalta, joten tästä on hyvä valita mieleisensä ehdokas, Jukka Daavittila toteaa.

- Osuuspankissa omistaja-asiakkaalla on aito vaikuttamismahdollisuus. Toivomme, että mahdollisimman moni omistaja-asiakkaamme äänestää ja valittava edustajisto on mahdollisimman hyvä pienoiskuva pankin omistaja-asiakaskunnasta, sillä silloin jäsendemokratia toteutuu oikealla tavalla, OP Ylä-Kainuun toimitusjohtaja Eija Sipola kannustaa.


189 katselukertaa