top of page

Osa-aikakuntalaisten tapahtumassa käytiin vilkas keskustelu


Osa-aikakuntalaisten tapahtuma pidettiin Pessimismitalossa lauantaina. Taloon kokoontuikin noin sata ihmistä ja talo oli tupaten täynnä ihmisiä.

Tapaamisen aikana käytiin keskustelua useammasta aiheesta. Tapahtuman aloitti pormestari Harri Peltola alkusanoillaan, jossa hän kertoi kunnan tilanteen olevan hyvän.

Tieavustukset aiheuttivat kiivaampaa keskustelua tapahtumassa, kun kunnalta pyydettiin selkeytystä tieavustuskäytäntöihin.

Keskustelua käytiin myös tuulivoiman hyödyistä sekä hankkeiden paljoudesta. Tähän pormestari Peltola kertoi, että hankkeista noin kolmasosa toteutuu. Etäisyyksistä keskustellessa Peltola toi esiin voimaloiden sijoitusten riippuvan paljolti maastonmuodosta. Kysyttäessä Puolangan kunnan tuulivoimastrategiasta hän vastasi kertomalla, ettei kunnalla ole tuulivoimalle omaa strategiaa.

Muina aiheina tapahtumassa käsiteltiin grillikatoksen rakentamista, vapaa-ajanrakennuksen muuttamista vakituiseksi asunnoksi, muovinkeräystä sekä Pikku-Puution tonttien hintoja.

Tapahtumasta voi lukea enemmän 12. heinäkuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä tai Lehtiluukusta


Laura Seppänen, kuva Tuomo Seppänen

190 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page