- Tarkoitus on avata juhannukseksi eli viikkoa ennen juhannusta, Paljakka Skivillas oy:n omistaja ja yrittäjä Olli Vikström tiivisti Paljakkaan valmistuvan uuden ravintolan Safari Kööki & Baarin avajaisia.
Ravintolaan tulee 50 asiakaspaikkaa sisälle ja saman verran terassille. Ravintolarakennushanke on saanut 40 prosenttia tukea hankkeen toteutuneista kustannuksista Oikeudenmukaisen siirtymän JTF-rahastosta.
Pikaisella aikataululla viime lokakuussa tehty päätös ravintolan rakentamisesta johtui alueen ravintolapalveluiden loppumisesta. Etenkin majoitustoiminta vaatii ehdottomasti ravintolapalvelut, samoin esimerkiksi alueella talven aikana vierailevat moottorikelkkailijat, hiihtäjät ja muut harrastajat.
Safari Kööki & Baari tulee olemaan kesällä avoinna joka päivä. Majoittujille on tarjolla aamupala ja lounas. Illallisaikaan on tarjolla ruokaa ja myös baari on avoinna.
Ravintola tulee toimimaan myös alueen sydämenä, josta löytyvät kaikki alueen palvelut, kartat, oppaat, luvat sekä muun muassa erilaiset harrastusvälineet kuten esimerkiksi fatbiket ja suppilaudat.
- Kaikki Paljakan palvelut löytyvät tästä, Vikström sanoi.
Lue enemmän 29. toukokuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.
Tuomo Seppänen
Comments