top of page

Paljakka Pilkeissä pilkittiin viikonloppuna joka säässä

  • toimitus7
  • 17.4.
  • 1 min käytetty lukemiseen

Paljakassa pilkittiin viikonloppuna 21. kerran Paljakka Pilkit. Säätila oli enemmän kuin vaihteleva. Perjantaina lohipilkissä oli aurinkoinen, mutta kylmä sää. Lauantaina tuli lunta taivaan täydeltä ja sunnuntaina oli lämmin ja aurinkoinen sää.

Paljakassa pilkittiin pääkilpailuissa tuloksellisesti poikkeukselliset kisat. Yleensä yhdellä kalalla on päässyt vähintään palkintokorokkeelle, niin tänä vuonna sinne ei ollut pikku kalalla mitään asiaa. Lauantaina kaikki kymmenen palkintosijaa menivät kalan saaneille ja sunnuntainakin kuusi pilkkijää toi saalista punnituspaikalle.

Sunnuntain pilkeissä suurin jännitys oli, kestääkö Jarkko Keräsen lauantaina kolmella mahtiahvenella pilkkimä johtoasema. Sunnuntaina olikin pilkkivaa'an ympärillä jännittävä hetki, kun suomussalmelainen Oskari Heikkinen toi puntarille viikonlopun suurimman ahvenen. Isomus painoi peräti 102 grammaa, eli Jarkon etumatka säilyi reilun 20 gramman erolla, joten myös viikolopun suurimman kalansaaliin palkinto eli mönkijä jäi hänen käsiinsä.

Mönkijä oli Keräselle jo toinen, mikä osoittaa, että vaikka Paljakka Pilkeissä on iso osa tuuria, niin tässä tapauksessa mukana oli myös aimo annos taitoa sekä Keräsen mukaan harjoittelua. Viime vuonna hän pilkki kalaa 107 grammaa. Kysymykseen, mikä oli hänen salaisuutensa, vastaus oli:

- Hyvä harjoittelu ja viimevuotinen reikä, Keränen nauratti pilkkiyleisöä.

Paljakka Pilkeistä enemmän 16. huhtikuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page