top of page

Puolankalainen kaoliini keramiikkanäyttelyn ja -festivaalin keskipisteenä


Katariina Guthwert kävi viime vuonna keräämässä Puolangalla kaoliinia. Kaoliinia jaettiin eri taiteilijoille ja he lähtivät innokkaana kokeilemaan sen käyttöä.

Puolangalla päästään ihailemaan keramiikkataidetta, kun keramiikan ryhmänäyttely Kainuun kaoliini tulee Puolangalle heinäkuun ajaksi. Se huipentuu elokuun puolella pidettäviin Kaoliinifestivaaleihin. Näyttelyn päätähtenä on Puolangan oma luonnonmateriaali kaoliini. Pop up -galleria Mineraali sijaitsee Kanniaisen tiloissa. 

Taidenäyttelyyn on tulossa kymmenen eri taiteilijan tekemiä töitä. Taiteilijoita on mukana eri puolelta Suomea, muun muassa suomussalmelainen Ulla Harju. Näyttelyn teemana ovat alkuaineet ja mineraalit, joista savi, ihminen ja planeetta muodostuvat.

Festivaaleille on kehitetty ohjelmantäyteinen viikonloppu. Ohjelmassa on lauantaina muun muassa taiteilijoiden tapaamisia, raku- ja obvarapolttoja ulkosalla ja kao­liinitanssit. Sunnuntaina on paneelikeskustelu, jossa keskustellaan villisaven mahdollisuuksista, teollisuusjätteiden hyödyntämisestä keramiikassa ja Kainuun geologiasta.

Kaoliini on Suomessa suhteellisen harvinainen savimineraali, jonka tunnetuimmat esiintymät ovat Puolangalla. Viime elokuussa näyttelyn kuraattori ja tapahtuman ideoinut kuvataiteilija Katariina Guthwert matkusti Puolangalle Pihlajavaaralle, jossa kaoliiniesiintymä on ihan pinnassa ja sen vuoksi kaivettavissa lapiolla.  

Kainuun kaoliinin ottaminen käyttöön on herättänyt suurta kiinnostusta ammattikeraamikoissa maanlaajuisesti. Keraamikolle kaoliinin löytäminen metsän keskeltä ja materiaalin lapiointi maan povesta tuntui suunnilleen uuden mantereen löytämiseltä.

Aiheesta enemmän 25. toukokuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Tolonen, kuva Liisa Kallajoki

 
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

コメント


bottom of page