Puolankalaslähtöinen Liisa Seppänen tutkii arkeologina mennyttä aikaa


Naulaperältä metallinpaljastimella tehdyt esinelöydöt ovat saaneet pohtimaan, millainen oikein on alueen historiankirjoitus nykytiedon valossa. Asiaan toi hiljattain arkeologin näkökulmaa Liisa Seppänen, joka on itse lähtöisin Naulaperältä.

Naulaperän Koivistosta kotoisin oleva Seppänen eli ”Koiviston Liisa” kertoo, että häntä motivoi arkeologian opintojen pariin aikoinaan halu oppia ymmärtämään menneisyyttä. Tänä päivänä hän toimii kaupunkiarkeologian dosenttina Turun yliopistossa sekä arkeologian dosenttina Helsingin yliopistossa.

Arkeologia on tieteenala, jossa täytyy hallita monenlaisia taitoja ja jossa ei koskaan tule valmiiksi, vaan aina on uutta opittavaa, Seppänen kokee. Se vetosi häneen opiskeluaikana kovasti.

- Näin vuosien kuluttuakin se on edelleen ala, joka tarjoaa paljon opittavaa, ja erilaisia tutkimusaiheita nousee esille sitä myötä mitä enemmän ja laajemmin asioihin paneutuu.

Liisa Seppäsen monipuolinen kiinnostus historian eri osa-alueisiin näkyy hänen työssään. Opiskeluaikana häntä kiinnostivat antiikin lisäksi rautakausi ja ristiretkiaika, joista hän teki myös opinnäytteensä.

- Huomattavasti enemmän olen tehnyt kenttätöitä ja tutkimusta keskiajan ja historiallisen ajan arkeologian parissa, mikä vuosisadoissa määritettynä tarkoittaa aikaa noin 1200-luvulta nykyaikaan saakka, Seppänen sanoo.

Seppäsen väitöskirja käsittelee Turun keskiajan rakentamista. Sittemmin hän on tutkinut sitä, miten menneisyys ja kulttuuriperintö otetaan huomioon nykyisessä kaupunkirakentamisessa niin Suomessa kuin muualla.

Lue enemmän 9. joulukuuta ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.


Laura Heikkinen, kuva Matti Räsänen