top of page
Etsi

Sotekäräjät ratkesivat puolankalaisten hyväksi

  • toimitus7
  • 1.4.
  • 1 min käytetty lukemiseen

Kajaanin käräjäoikeus on tiistaina antamassaan tuomiossa hylännyt kaikki syytteet Puolangan kunnan pormestari Harri Peltolaa sekä vuonna 2020 toimineen kunnanhallituksen jäseniä Mari Haapalaista, Markku Haapalaista, Eija Heikkistä, Markku Nivakoskea ja Anja Peuraa vastaan nostetuista syytteistä virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Samalla käräjäoikeus päätti, että kaikkien syytteiden tullessa hylätyiksi valtio on velvollinen korvaamaan Harri Peltolalle matkakustannukset ja oikeudenkäyntikulut noin 36 000 euroa. Myös todistelukustannukset jäivät valtion vahingoksi.

Käräjäoikeus toteaa, että hankintalaissa on säädetty mahdollisuus suorahankinnan tekemiselle ja jonka soveltaminen merkitsee itsessään kilpailutussääntelyn sivuuttamista. Koska suorahankintaa koskeva sääntely sulkee pois velvollisuuden kilpailuttaa hankinta, ratkaisevaa on, missä olosuhteissa ja tarkoituksessa päätös suorahankinnan käyttämisestä on tehty.

Käräjäoikeus katsoo, ettei vastaajien kyseisissä olosuhteissa olisi pitänyt olla tietoisia, ettei vallinneet poikkeukselliset olosuhteet olleet suorahankintasäännöksen tarkoittamat olosuhteet eikä heiltä kohtuudella ole voitu edellyttää huolellisempaa toimintaa.

Aiheesta enemmän 2. huhtikuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Tuomo Seppänen

Comments


bottom of page