Kukkulan talo tarjoaa jälleen tänä kesänä kävijöilleen sekä kulttuuria että paikallishistoriaa. Perinteiseen tapaan talolla on taidenäyttely, joka koostuu tänä vuonna Suolijärven harrastajataiteilijoitten maalauksista. Näyttely on samalla myyntinäyttely.
Kukkulan talon avajaisia vietetään sunnuntaina, ja torstaina näyttelyä oli asettamassa paikoilleen iloinen taiteilijoiden joukko. Kukkulan talossa on esillä öljyvärimaalauksia Arja Holapalta, Eila Holapalta, Marketta Holapalta, Sinikka Kanniaiselta, Sirkka Virrankarilta sekä Hilkka Veijolalta.
- Täällä on taidetta meidän koko taiteilijauran ajalta. Osa meistä on aloittanut 14 vuotta sitten ja osa 2 vuotta sitten, Veijola kertoi.
Näyttelyssä on esillä runsaasti erilaisia öljyväritöitä, ja etenkin luonto ja kukat ovat teoksissa vahvasti esillä. Taulujen pystyttämisen lomassa kuului toteamuksia, että kotona ovat nyt seinät tyhjillään.
- Onhan se hienoa tuoda töitä tänne. Samalla ihmiset näkevät, että syrjäkylällä on näin laadukasta ja aktiivista toimintaa, Hilkka Veijola totesi.
Aiheesta enemmän 9. kesäkuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.
Laura Heikkinen, kuva Henri Heikkinen
Comments