Sydänkerho kokoontui pitkästä aikaa


Kuten monet muutkin kerhot, niin myös sydänkerho ei ole voinut kokoontua koronapandemian vuoksi pitkään aikaan. Toissa keskiviikkona kerho kuitenkin kokoontui pienellä porukalla Mäntykodilla ohjaajan Raija Kaikkosen vetämänä.

Kainuun Sydänyhdistys ry:n alaisuudessa oleva sydänkerho on jo pitkään kokoontunut Puolangalla aktiivisesti. Perinteisesti kerho on kokoontunut kerran kuussa kuun ensimmäisenä keskiviikkona. Näin on tarkoitus jatkaa jatkossakin, ellei muutoksia toivota.

Sydänkerho on järjestänyt monipuolisesti kerholaisille ohjelmaa. On ollut retkiä ja monenlaisia teemapäiviä. Sydänviikolla on tehty ja osallistuttu erilaisiin tapahtumiin. Raija Kaikkonen kuuntelee mielellään kerholaisten toiveita siitä, mitä jatkossa voitaisiin tehdä. Voi olla ihan uusiakin ideoita.

Tärkeimpänä seikkana Kaikkonen pitää sitä, että kerhon lämmin tunnelma säilyy.

Sydänkerhon toiminnasta enemmän 15. joulukuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen