Toivolan kanalassa vietetään aikaa jouluisessa tunnelmassa


- Toivolan kanoille tarjoillaan jouluna riisipuuroa ja muita jouluruokia ja herkkuja. Kanala koristellaan joulukuusella, sähkökynttilöillä ja valoilla. Vaikka kanoille on tarjolla niille sopivia jyväsekoitteita, ne tykkäävät myös kotiruoasta, joita annan niille aika usein muulloinkin, Päivi Määttä kertoi reilun puolen vuoden mittaisesta kanaharrastuksestaan.

Vihajärvellä Toivolassa asuvalla Päivi Määtällä oli usean vuoden mielessä kanojen hankkiminen. Hän toteutti haaveensa keväällä ja kävi hankkimassa ensimmäiset neljä kanaa Kuhmossa asuvalta serkultaan toukokuun viimeisenä päivänä.

Harrastus on muutamassa kuukaudessa laajentunut ja nyt Toivolan kanalassa on melkoinen määrä lintuja. Maatiaiskanojen lisäksi Päivillä on harvinaisempiakin rotuja, kuten hollanninvalkohuntukana sekä -kukot, kääpiöhamburgerkana, silkkikana ja -kukot sekä satiinisilkkikana eli yhteensä 19 siipiveikkoa.

Päivin mukaan kanat ovat yksilöitä ja niillä on oma luonteensa. Jotkut rodut ovat esimerkiksi pidättyväisempiä ja arempia kuin toiset. Päivin tarhassa olevat silkkikanat ovat lempeitä ja helposti kesyyntyviä. Joukossa on myös yksi mustavalkoinen kääpiökana, joka on harvinaisuus ja luonteeltaan erittäin kiltti.

Enemmän kanalan asukkaista 30. joulukuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Rauni Räisänen, kuva Päivi Määttä

214 katselukertaa
logo_puolankalehti.png

Ouluntie 1

89200 Puolanka

Puolanka-lehti ilmestyy keskiviikkoisin.

AVOINNA

Arkisin ma-pe 9.00-16.00

TOIMITUS

toimitus@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Eija Luukkonen

eija.luukkonen@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Laura Tolonen

laura.tolonen@puolanka-lehti.fi

050 326 8170

PÄÄTOIMITTAJA

Tuomo Seppänen

0500 774 904

tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi

ILMOITUSMYYNTI

LASKUTUS, TILAUKSET

© 2021 Puolanka-lehti.

logo_puolankalehti.png