Touhula Puolangan päiväkodin olympialaisissa oli iloisia osallistujia


Toissa torstaiaamuna urheilukentällä kokoontui Touhula Puolangan päiväkodin väki kisaamaan omiin olympialaisiinsa. Tapahtuma järjestetään yleensä joka syksy, eikä ihmekään, sillä se vaikuttaa lasten naurusta ja ilosta päätellen mieluisalle päivälle. Paikalle oli saapunut myös vanhempia kannustamaan.

Touhulan pienimmät eli 1 - 4-vuotiaat kisasivat pallonheitossa, juoksussa ja pituushypyssä. Vanhemmilla lapsilla oli ohjelmassa edellä mainittujen lajien lisäksi rakettikeihäänheitto. Kilpailussa tuloksia ei mitattu, ja kaikki saivat lopuksi mitalin pullan ja pillimehun lomassa.

Varhaiskasvatuksen opettaja Eija Pasosta tapahtuma meni hyvin ja lapset olivat oikein innokkaita liikkumaan.

- Ainakin minä ajattelin, että ryhmässäni lapset olivat tosi innostuneita. Minusta tapahtuma meni oikein mukavasti. Kerroimme lapsille etukäteen, että kaikki palkitaan, Paso kertoi.

Touhulan lasten kisatunnelmista enemmän 15. syyskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen

81 katselukertaa