Tilapäisen suojelun piirissä olevien ja maahanmuuttajien työllistymisen edistäminen Kainuussa -kehittämishanke eli lyhyemmin Tilma on yhdistänyt monia työnantajia ja työntekijöitä. Hankkeessa autetaan konkreettisesti molempia osapuolia ja levitetään tietoisuutta kansainvälisestä työvoimasta.
Hankkeen keskiössä ovat olleet ukrainalaiset tilapäisen suojelun piirissä olevat. Alava kuvailee hanketta työnantajien ja ulkomaisten työntekijöiden rinnalla kulkijaksi ja tueksi. Työntekijää he auttavat työpaikan hakemisessa ja lisäksi he ovat järjestäneet täydentäviä koulutuksia ja esimerkiksi hygieniapassikoulutuksia. He myös opastavat suomalaiseen työkulttuuriin.
Työllistyminen itsessään on hyvin tärkeä osa kotoutumista. Töissä käyminen myös auttaa oppimaan suomen kieltä, koska sitä pääsee kuulemaan ja käyttämään. Alava kertoi, että monet työllistyneet ovat kertoneet sen auttaneen kielitaidon kartuttamisessa.
- Integroituminen eli kielen oppiminen ja käyttäminen sekä suomalaisten kanssa oleminen tapahtuu paljon nopeammin töissä kuin kotona istumalla, Alava korosti työpaikan merkitystä.
Alkukeväänä Puolanka-lehdessä oli juttua Kateryna Voronkovasta ja hänen perheestään. He pakenivat Ukrainasta sodan jaloista Suomeen Puolangalle. Haastattelun aikana hän kertoi, kuinka haluaisi käydä töissä ihan tulevaisuudenkin kannalta. Hän on omalta koulutukseltaan käytännön psykologi. Loppupuolella kevättä hän pääsi töihin koululle siistijäksi ja hän jatkaa työssä edelleen.
- Työpaikkoja Puolangalla ei pitkään aikaan ollut tarjolla ja oli vaikeaa löytää työtä ilman kielitaitoa. Seitsemän kuukautta täällä oleskeltuamme kaikille Puolangalla oleville työhön halukkaille pakolaisille tarjottiin työpaikkaa, mikä teki meidät hyvin onnellisiksi, Voronkova kommentoi.
Lue enemmän 11. lokakuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.
Laura Tolonen
Comments