top of page

Uuden liikuntahallin käytöstä keskusteltiin kunnantalolla


Uuden liikuntahallin koulun pihan puoleinen päätyseinä on valmistunut. Seinän kuvaa varten järjestettiin keväällä suunnittelukilpailu Puolankajärven koulun oppilaiden kesken. Seinässä nähtävä voittajatyö Kissat on Riia Karvosen käsialaa.

Viime viikon maanantaina Puolangan kunta järjesti kuntalaisille keskustelutilaisuuden liikuntahallin käytöstä. Vaikka oltiin tärkeän asian äärellä, tapahtumaan tuli alle kymmenen osallistujaa. 

Sivistysjohtaja Anna-Kaarina Uusitalo avasi tilaisuuden ja kertoi, että avoimen keskustelun kautta mietitään tulevaa, kuten salivuoroja ja muita järjestelyitä. 

- Haluamme keskustella, kuunnella kaikkia liikkujia ja käyttäjiä ihan kaikista ikäryhmistä, harrastajia ja kansalais­opistolla käyviä. Ihan sellaisia asioita, joita me ei itse välttämättä hoksattu ajatella, Uusitalo totesi.

Tekninen johtaja Marko Väyrynen aloitti kertomalla millainen liikuntahalli on tulossa. Hän kertoi, että kokonaisaikataulusta rakennusprojekti on kolme viikkoa jäljessä, mutta liikuntahalli valmistuu käytettäväksi sovitusti koulun alkuun eli elokuun toiselle viikolle. 

Väyrynen kertoi, että tilaa harrastamiselle tulee olemaan todella paljon. Liikuntahalli on 1860 neliön kokonaisuus, jossa on 115 neliön kuntosali ja suunnilleen samankokoinen ryhmäliikuntasali. Suurin tila on pääliikuntasali, joka on mitoitettu niin, että siellä voi järjestää SM-tason salibandykisoja. Samainen tila voidaan jakaa neljään osaa. 

- Vanhasta punttisalista uuteen saliin menevät vain ne laitteet, jotka ovat kunnossa ja joita pystyy turvallisesti käyttämään. Sitten hommataan uusia todennäköisesti leasingilla.

Aiheesta enemmän 1. kesäkuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen

136 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page