Vuosi vaihtui taas - siltä se ainakin tuntuu, sillä vastahan me siirryttiin vuodelle 2021. Joulu oli ”lyhyt”, kuten joku hyvin ilmaisi ja itse asiassa uusi vuosi tuntui pidemmältä vapaalta kuin lyhyt joulunaika. Vuoden viimeinen viikko on aina myös lyhyt etenkin yrittäjillä ja muilla, joiden vuodenkiertoon vuoden viimeinen viikko ja vuodenvaihde tuo aina omat haasteensa.
Uusi vuosi alkoi mukavassa pakkassäässä, ja yleensä tässä vaiheessa odottelemme jouluajan päättymistä ja loppiaista. Normaalisti tähän aikaan vuodesta aletaan keskittyä sydäntalven viettoon ja odottelemaan kaamoksen loppua. Joulun aikana elämme aikaa, jolloin valo on kaikkialla sinistä ja rauhoittavaa sekä levollista. Tämä sininen hetki kestää enää muutaman päivän ajan, sillä jo ennen kuun puoliväliä aurinko alkaa kurkkia yhä ylempää ja valo muuttuu entistä keltaisemmaksi. Itse nautin tästä sinisestä hetkestä niin kauan kuin sitä vaan riittää. Kevään valosta ja auringosta ehditään nauttia sitten myöhemminkin.
Vuosi ei kuitenkaan ala kaamoksen loppua odotellessa, sillä jo kahden ja puolen viikon päästä äänestetään uudet aluevaltuustot koko maahan Helsinkiä lukuun ottamatta. Maan viisaat päättäjät ovat jossain hoksanneet, että tammikuu on hyvä aika pitää vaaleja. Ilmeisesti on ajateltu, että kinkun sulattelun jälkeen voi käydä pikaisesti äänestämässä.
Aluevaalit eli meille kainuulaisille tutummin maakuntavaalit ovat paljon tärkeämmät, miltä ne äkkiä tuntuvat. Ne ovat myös erittäin mielenkiintoiset, sillä vaalien tulokset vaikuttavat meidän elämäämme oikeasti seuraavat neljä vuotta ja jopa paljon enemmän kuin kuntavaalit, näin uskallan sanoa. Vaaleissa valittavat päättäjät pääsevät vaikuttamaan paljon enemmän myös puolankalaisten elämään kuin äkkiä osataan ajatellakaan. Siksi on hyvin tärkeää, että vaaleihin suhtaudutaan jos ei vakavasti, niin ainakin tarkalla ajatuksella.
Vuodenvaihde toi muutoksen myös meille Puolanka-lehden tekijöille. Lehden painopaikka vaihtui kymmenen vuoden jälkeen Pieksämäeltä Lehtisepiltä Kajaaniin Suomalaiseen Lehtipainoon. Yksi muutoksen syy oli se, että Pieksämäen paino lopetettiin vuoden vaihteessa ja näin palasimme takaisin kotimaakunnan palvelujen käyttäjäksi. Jokaisen lehden tulo ja sen tarkistaminen on joka keskiviikkoinen rutiini, joka tänään on kyllä normaalia jännempää.
Comentarios