top of page

Vaarojen Haukuissa haukuttiin hyviä tuloksia


Vaarojen Haukut -hirvenhaukkukisat käytiin lauantaina Puolangalla. Viidennen kerran käydyt haukkukokeet ovat nopeasti kasvaneet Pohjois-Suomen suurimmaksi hirvenhaukkukisaksi. Samalla haukut ovat laajentuneen Puolangalta koko Kainuun alueelle, sillä maastoja oli jokaisesta Kainuun kunnasta.

Puolangan Kennelkerhon puheenjohtaja ja Vaarojen Haukkujen johtaja Markus Keränen oli hyvin tyytyväinen siitä, että kun koiria kokeessa oli 40, niin 31 koiralle löytyi hirviä haukuttavaksi asti.

Vaarojen Haukuissa on viimeisten kolmen vuoden aikana ollut yksi koira ylitse muiden. Sotkamolaisen Mikko Kanasen harmaa norjanhirvikoira Hiilloksen Roki on voittanut kolme viimeistä Vaarojen Haukut -kisaa. Kaksi vuotta sitten se haukkui tuloksen 96, viime vuonna 97 ja tänä vuonna 92 pistettä. Toiseksi sijoittunut Heikki Punjun harmaa ­norjanhirvikoira Repovainion Ami sai kasaan 87,5 pistettä.

Sen jälkeen kisa oli hyvinkin tiukka, sillä kolmanneksi tullut jämtlanninpystykorva Pyytävänkatseen Aadolf sai 85, paras puolankalaiskoira, Antti Siiran ja Janne Laurosen jämtlanninpystykorva Hangassuon Karu sai 85 ja paras narttu, harmaa ­norjanhirvikoira Alli 82,5 pistettä.

Lue enemmän 4. syyskuuta ilmestyvän Puolanka-lehden digilehdestä.


https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/puolanka-lehti/


Tuomo Seppänen

221 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page