top of page

Vanhus- ja vammaisneuvosto muisti Sarkan porukkaa hyvästä työstä


Viime viikolla valmennuspaja Sarkassa kokoonnuttiin hyvässä tunnelmassa kakkukahvien äärelle, kun vanhus- ja vammaisneuvosto luovutti Sarkalle kunniakirjan, joka on hyvän työn palkinto vuodelta 2020.

Sarkan porukka on sosiaalitoimen kautta käynyt auttamassa pienissä askareissa ihmisiä, joille homma olisi liian haastavaa tai jopa mahdottomuus itse tehtäväksi. He ovat esimerkiksi käyneet auttamassa halkojen kannossa liiteriin tai toimineet muuttoapuna. Muuttoapuna heillä on käytettävissä pakettiauto ja peräkärry sekä lisäksi paljon kantavia käsiä. He voivat myös tarvittaessa ottaa ylimääräiset huonekalut sosiaalitoimen kanssa jaettaviksi niitä tarvitseville.

Etsivä nuorisotyöntekijä Pirjo Holappa näki, että he ovat saaneet tehdä arvokasta työtä, joka on ollut heille passelia tekemistä.

- Meitä lämmittää tällainen huomiointi. Hyvä kun olemme voineet olla avuksi, ja mielellämme ollaan apuna. Haluamme asiakkaille näyttää hyvän tekemistä. Kuinka hyvä juttu on saada auttaa ikäihmisiä tai vammaisia ja mikä hyvä mieli siitä tulee, kun olemme olleet avuksi ja voineet olla. Pieni teko, mutta suuri vaikutus, Pirjo Holappa kertoi.

Aiheesta enemmän 14. huhtikuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen


188 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page