top of page

Varhaiskasvatus ja avoin päätöksenteko puhuttivat vaalipaneelissa


Puolangan kunnan vaalipaneeli järjestettiin viime tiistaina ja striimattiin kunnan Youtube-kanavalle. Vaalipaneeli on katsottavissa Puolangan kunnan Youtube-tililtä varsinaiseen vaalipäivään saakka.

Puolangan kunnan järjestämä vaalipaneeli pidettiin viime tiistaina Puolankajärven koulun auditoriossa. Keskustelua herättivät muun muassa viranomaispäätösten läpinäkyvyys sekä varhaiskasvatuksen järjestyminen sivukylillä.

Vaalipaneelissa oli paikalla kustakin vaaleissa ehdolla olevasta puolueesta panelisti sekä mahdollinen kakkospanelisti. Aaro Mikkosen listalta panelistina toimi Aaro Mikkonen, keskustalta Harri Peltola, vasemmistolta Anja Peura ja perussuomalaisista sitoutumaton Esko Rautiainen.

Keskustasta paikalla oli lisäksi Mari Haapalainen, vasemmistolta Esa Räihä ja perussuomalaisista Toni Haapala.

Vaalipaneelin puheenjohtaja Tuomo Seppänen pyysi paneelin aluksi panelisteja esittelemään puolueittensa vaaliohjelman sekä tiivistämään siitä yhden olennaisen teeman. Aaro Mikkonen totesi olevan tärkeää satsata paikallisiin nuoriin. Sekä Harri Peltola että Esko Rautiainen nostivat esiin Puolangan kunnan elinvoimaisuuden kehittämisen. Vasemmiston olennainen vaaliteema on Anja Peuran mukaan oikeudenmukaisuus, avoimuus ja ihmisistä huolehtiminen.

Varhaiskasvatuksen järjestyminen sivukylillä oli aihe, joka nousi vaalipaneelissa puheenaiheeksi useammassa yhteydessä.

- Meillä on noin 40 lasta päivähoidossa tällä hetkellä. Jos päivähoitoa ripotellaan useampaan paikkaan, niin meillä on sitten kahden tai kolmen lapsen päiväkoteja tässä pitäjässä. Kyllä kunta ja sivistyslautakunta sen järjestää, jos tarvetta ja lapsia on. On sinänsä tärkeä puhua sivukylien palveluista, mutta silloin pitää muistaa, että siellä pitää olla myös palveluiden käyttäjiä, Peltola sanoi.

Vaalipaneelin keskustelunaiheista panelistit olivat varsin yksimielisiä biotalouden mahdollisuuksista Puolangalla. Matkailun ja Paljakan osalta pidettiin tärkeänä Puolangan omiin vahvuuksiin, etenkin luontoon ja rauhallisuuteen panostamista.

Enemmän hajaannusta aiheutti tuulivoima. Tuulivoiman kannalla olivat panelisteista Harri Peltola ja Esko Rautiainen. Anja Peura sanoi, että tuulivoima sopii hänelle silloin, mikäli muina vaihtoehtoina olisivat ydinvoima tai vesivoima.

Viimeisenä kysymyksenä panelisteilta kysyttiin, mikä on heidän mielestään Puolangalla se kultakimpale, jolla väkilukua saadaan lisättyä.

Esko Rautiainen nosti esiin toimivat peruspalvelut sekä päätöksenteon avoimuuden. Hän kritisoi Puolangan kunnan ja Kainuun soten välistä eläkevastuuriitaa, jonka takia Terveystalo ei Rautiaisen mukaan saa lääkkeitä Kainuun keskussairaalan apteekista.

- Minkäänlaista lääkkeensaantiongelmaa ei Puolangalla ole, Harri Peltola vastasi ykskantaan Rautiaiselle.

Lue vaalipaneelista enemmän 2. kesäkuuta ilmestyvästä Puolanka-lehdestä.


Laura Heikkinen

299 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page