top of page

Vesa Honka toi Puolangan Ryhdille menestystä ja aineksia oli enempäänkin


Heinäkuun 25. päivänä vuonna  1971 Oulun Raatin keihäänheittopaikalle asteli keskittynyt nuorukainen. Hän oli Puolangan Ryhdin Vesa Honka, ja käytiin Kalevan kisoja. Elämänsä kunnossa olleen Hongan oli määrä kiskaista itsensä elokuussa Helsingissä järjestettäviin yleisurheilun EM-kisoihin. Harjoitusheitot olivat kantaneet yli 80 metrin, tähtimerkit olivat kohdillaan. Vesa Honka syntyi Puolangalla vuonna 1947 Yrjö Hongan perheeseen. Hongan suku on urheilijasukua: Vesa Hongan sukulaispojat Julius ja Anttoni pelaavat jääkiekkoa Suomen pääsarjatasolla. Vesa Hongan nuoruudessa 1960-luvulla jääkiekkoa suositumpia lajeja olivat yleisurheilu ja hiihto. Näin oli myös Puolangalla, jossa Puolangan Ryhti toimi kunnan urheiluelämän kivijalkana. Noihin aikoihin kisat olivat suosittuja tapahtumia ja kilpailuhenki käsinkosketeltavaa.

Puolangalla keskikoulua käyneen Hongan urheilu-ura alkoi Puolangan yleisurheilukisoissa 1960-luvun alussa, muttei suinkaan keihäänheitolla. - Ensimmäinen palkintoni tuli vauhdittomasta pituushypystä. Väyrysen Eero voitti ja minä olin toinen, eläkepäiviään Oulussa viettävä Honka kertoo. Eero Väyrysen poika Henri Väyrynen on voittanut pituushypyssä Suomen mestaruuksia 2010-luvulla. - Kakkoseksi jääminen sapetti ja mietin, mikä laji olisi sellainen, missä pärjäisin. Sitten keksin keihäänheiton, Honka hymähtää.

Honka kävi keskikoulun Puolangalla ja lukioon hän meni Muhokselle 1960-luvun puolivälissä. Urheilu oli iso osa hänen elämäänsä. Lukion jälkeen Honka lähti armeijaan Kajaaniin sissikomppaniaan, josta hän kotiutui Haminan upseerikoulun kautta vuonna 1968. Sen jälkeen tie kävi Jyväskylään, jossa Honka pääsi ensimmäistä kertaa hyvien treenitilojen äärelle. - Olin 22-vuotias, kun menin Jyväskylään ja aloitin opinnot. Opiskelin humanististen tieteiden kandidaatiksi pääaineinani yhteiskuntapolitiikka ja valtiotieteet. Tuolloin pääsin myös treenaamaan Jyväskylän liikuntatieteen tiloihin. Siellä oli hyvä kuntosali ja uimahalli.

1970-luvun alkuvuodet olivat Hongalle urheilu-uran menestyksekkäintä aikaa. Vuonna 1971 hän voitti Pohjois-Suomen mestaruuden sekä kalottimaaottelun, jossa kisailivat Pohjois-Suomen, -Ruotsin ja -Norjan parhaat. Myös Kainuun piirinmestaruuksia sekä muita pienempien kisojen voittoja tuli vuosittain. - Kalevan kisojen alla kesällä 1971 olin jumalattoman hyvässä kunnossa. Olin varma, että nyt räjäytän pankin. Ennen kisoja ajelin Puolangalla Pyssyvaaran teillä, katselin kaunista luontoa ja mietin, että nyt kannattaa heittää pitkälle. Oli rento olo, Honka muistelee. Kisapaikalla Oulun Raatissa harjoitusheitot menivät hyvin ja kaikki vaikutti hyvältä. - Oli kova vastatuuli, ja minä olin erityisen hyvä heittämään sellaisella kelillä. Psyykkasin itseäni, että nyt tulee kova tulos. Harjoitusheitot menivät yli 80 metrin. - Ensimmäinen kisaheitto lähti sitten niin korkealle, että tuuli toi keihästä takaisin yleisön kohahduksen saattelemana, mutta heitto oli silti yli 70 metriä. Toinenkaan ei lähtenyt hyvin. Kolmannen kohdalla jotenkin sitten levisi paketti kokonaan.

Lue enemmän 25.3. Puolanka-lehdestä.

Lauri Moilanen


524 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page