Viime vuonna kirjastossa kertyi vähemmän lainoja koronan vuoksi


Viime vuoden lainatuin kirja on keskellä oleva Anneli Kivelän kirjoittama Tasaista tahtia, Katajamäki. Toisena taas oli oikealla oleva Enni Mustosen Pukija. Lisäksi lainatuimpien kirjojen listalla näkyvät erilaiset käsityötrendit..

Kirjasto oli viime vuonna kiinni maaliskuun 18. päivästä toukokuun viimeisen viikon alkuun. Se näkyikin viime vuoden lainamäärissä. Lisäksi tuona aikana koulun oppilaat eivät hakeneet pulpettikirjoja, mikä on kuukaudessa huomattava määrä lainoja.

Kesäkuussa kirjoja haettiin noutolainauksella, mikä sekään ei kirjastovirkailija Pirjo Hyttisestä vastannut sitä, että asiakkaat olisivat itse päässeet lainaamaan kirjoja.

Kokonaislainamäärä oli viime vuonna 24 014, mikä oli reilu 7000 lainaa vähemmän kuin vuonna 2019.

- Totta kai koronasulku vaikutti keväällä. Kesä on aina vähän hiljaisempi, mutta juuri kun syksyllä ihmiset palasivat kirjastoon, minkä itsekin aisti, niin sitten tulivat Puolangan koronatapaukset, jotka vähensivät kävijämäärää. Totta kai koronan kanssa pitää olla varovainen. Täällä käytetään hyvin maskeja ja käsidesiä, Hyttinen kertoi.

Muutosta on kuitenkin tapahtunut, sillä viime vuoden aikana omatoimikirjasto otettiin omaksi ja lainoja oli paljon. Hyttinen on tyytyväinen, että omatoimiaika sujuu ilman häiriöitä.

Kirjaston lainaustilastoista enemmän 17. maaliskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.


Laura Tolonen


62 katselukertaa
logo_puolankalehti.png

Ouluntie 1

89200 Puolanka

Puolanka-lehti ilmestyy keskiviikkoisin.

AVOINNA

Arkisin ma-pe 9.00-16.00

TOIMITUS

toimitus@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Eija Luukkonen

eija.luukkonen@puolanka-lehti.fi

08 653 2200

Laura Tolonen

laura.tolonen@puolanka-lehti.fi

050 326 8170

PÄÄTOIMITTAJA

Tuomo Seppänen

0500 774 904

tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi

ILMOITUSMYYNTI

LASKUTUS, TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET

Marika Sutinen

08 653 2200

marika.sutinen@puolanka-lehti.fi

© 2021 Puolanka-lehti.

logo_puolankalehti.png