Viime viikon tiistaina mietittiin yrittäjien, kunnan ja Kainuun rastiviikon väen kanssa heinäkuussa Puolangalla juostavan Kainuun rastiviikon oheisohjelmaa sekä kisavieraiden palveluja etenkin kirkonkylän seudulla.
Illan aikana nousi esiin isoimpana asiana viikon aikana kirkonkylän alueella olevien kisa- ja muiden tapahtumien aikainen kisavieraiden ruokinta. Kirkonkylällä on käytännössä kolme paikkaa, josta saa ruokaa, mutta jos ja kun kisavieraita on päivän aikana useita satoja, syntyy väistämättä tilanne, jossa kysyntää ruoalle on enemmän kuin tarjontaa.
Ruokailumahdollisuuksista nousi esiin muun muassa jonkinlaisten pop up -tyyppisten ruokailumahdollisuuksien järjestäminen ja tässä katseet kääntyivät paikallisiin yrittäjiin, joilla olisi mahdollisesti kapasiteettia pyörittää tällaista palvelua viikon aikana.
Kainuun rastiviikon pääsihteeri Jukka Liuha kertoi, että esimerkiksi edellisen Puolangalla pidetyn Kainuun rastiviikon ohjelmakartta oli erilainen mitä ensi kesänä. Yksi merkittävä ero on siinä, että kisakylä sijaitsee kirkonkylällä ja esimerkiksi palkintojen jaot tapahtuvat kolmen ensimmäisen osakilpailun osalta torilla.
Toinen iso ero edelliseen rastiviikkoon on se, että ensi kesänä kirkonkylän alueella myös kisataan useita muita erilaisia suunnistukseen liittyviä kilpailuja.
Lisääntynyt väkimäärä tietää myös mahdollisuuksia kirkonkylän yrittäjille tarjota myös omia palveluita ja tuotteita. Myös tässä asiassa katseet kääntyvät paikallisten yrittäjien suuntaan.
Liuha kertoi, että Kainuun rastiviikon aluetaloudellinen vaikutus on 1 - 2 miljoonaa euroa. Kun suunnistajia odotetaan Puolangalle 4000 - 5000 ja heidän mukanaan tulevat vielä huoltojoukot, on väistämätöntä, että he jättävät alueelle paljon rahaa.
- Yksi asiakas jättää viikon aikana kisapaikkakunnalle 200 - 250 euroa, Liuha kertoi.
Aiheesta enemmän 23. maaliskuuta ilmestyvässä Puolanka-lehdessä.
Tuomo Seppänen, kuva Harri Karvonen
Commentaires