Ytty-hankkeessa tuetaan siirtymävaiheessa olevia nuoria


Kainuussa on käynnistynyt tänä keväänä Kainuun Opiston ja Spartak Kajaani ry:n Ytty - nostetta nuorille -hanke. Kaksivuotisen hankkeen aikana pyritään tavoittamaan nivel- eli siirtymävaiheessa olevia 18 - 29-vuotiaita kainuulaisia, jotka tarvitsevat ohjausta päästäkseen seuraavaan vaiheeseen joko koulutus- tai työelämäpolulla.

Puolangalle Ytty-hanke on lähtenyt verkostoitumaan toukokuun alusta yhteistyössä Sarka-työpajan kanssa. Hankkeen nuoriso-ohjaaja Lea Kärki Kainuun Opistolta sekä hankkeen hanketyöntekijä ja asiantuntija, Spartakin toiminnanjohtaja Anne Mari Leinonen kertovat, että hankealueena on koko Kainuu Suomussalmea ja Kuhmoa lukuun ottamatta.

Ytty tulee sanoista yhdessä, tuetusti, tarpeisiin ja ymmärtäen. Leinosen mukaan tarkoituksena on kehittää erilaisia toimintamenetelmiä ja oppimateriaaleja nuorten tavoitteellisen tulevaisuudensuunnittelun tukemiseen.

- Erityisesti pyritään kiinnittämään huomiota nuoriin, jotka kiinnittyvät heikosti palveluihin, ovat syrjäytymisuhan alla tai mahdollisesti jo syrjäytyneet, Leinonen sanoo.

Ytty-hankkeen työntekijät ovat löytämässä nuorten apuna ratkaisuja erilaisiin elämän haasteisiin, joita kartoitetaan nuorten omista lähtökohdista. Nuori saa siis itse sanallistaa, millaiset asiat hän kokee haastaviksi ja millaisia toiveita hänellä on tulevaisuuden suhteen.

- Samalla kehitetään ja tiivistetään paikallisten ja Kainuun alueen eri toimijoiden välistä yhteistyötä, jotta saataisiin nuorelle sellainen polku, että se olisi mahdollisimman sujuva. Nuoren ei pitäisi pudota missään vaiheessa palveluiden piiristä pois, Kärki sanoo.

Hankkeesta enemmän 11. elokuuta ilmestyneessä Puolanka-lehdessä.


Laura Heikkinen



74 katselukertaa